Eroasiantuntija: "Onni ei löydy vieraista sängyistä"

22.01.2016 11:43 - Anna Hopi

Ero aviopuolisosta sai kirjailija Heli Thorénin mylläämään koko elämänsä uusiksi. Prosessin pohjalta syntyi teos Ehjäksi.

Ehjäksi - kertomus hyvästä erosta -kirja on omakohtainen kertomus avioerosta ja kaikista sen vaiheista. Heli Thorén on aina kirjoittanut paljon ja hän vuodatti suhteensa käänteitä päiväkirjaan. Jossain vaiheessa heräsi ajatus, että oivalluksia kannattaisi jakaa muillekin ihmisille.

- Mietin aluksi, että kuinka paljon kehtaan paljastaa. Tajusin nopeasti, että se on joko kaikki tai ei mitään. Et voi kirjoittaa samaistuttavaa teosta, jos et ole täysin avoin. Päätin unohtaa häpeän ja kirjoittaa kaiken sydämeltäni, kertoi Thorén Iskelmälle.

Kirjailijan mukaan hänen omaan eroonsa oli monia syitä. Niiden miettiminen johto itsetutkiskeluun ja sitä kautta isoon elämänmuutokseen.

- Eroon on monia syitä. Yksi isoimmista syistä oli, että ajattelin ensin tehneeni kaiken oikein ja mielestäni toinen ei ollut toiminut näin. Isoin oivallus oman hyvän elämän kannalta oli se, että ymmärsin katsoa peiliin. Emme voi keskittyä muuhun kuin siihen, mitä itse teemme, sanoi nainen.

"Onni ei löydy vieraista sängyistä"

- Jouduin viipaloimaan oman elämäni ja käymään sen käpi. Koin läpimurron kasvamisen tiellä, jolla olen edelleen. Mietin, miten voisin olla parempi ihminen, äiti, ystävä ja miten voisin nauttia elämästä enemmän. Tajusin, että parisuhde on minulle tärkeä asia, mutta en halunnut hypätä eron jälkeen suoraan toiseen suhteeseen.

Thorénin mukaan tärkein avain erosta yli pääsemiseen on pohtia syytä, miksi alun perin päädyit yhteen kyseisen henkilön kanssa. Mitä teitä veti yhteen? Miksi hän tuntui kovin tutulta jo alusta lähtien? Pikaiset yhden illan suhteet ja laastarisuhteet eivät anna tähän vastauksia.

- Uskon siihen, että vastaamme itse kaikesta. Se on raadollistakin, että hyvää oloa, onnea, turvaa ja tunnetta omasta seksikkyydestä ja kauneudesta ei voi antaa kukaan muu kuin minä itse. Se ei löydy vieraista sängyistä tai siitä, että joku kehuu sinua baarissa.

Kuuntele koko haastattelu yltä.

 

Kilpailut

Uusimmat