Halaatko koiraasi usein? Aiheuttaa lemmikissä pahaa ahdistusta

27.04.2016 09:58 - Emma Ylistalo

Vaikka halaus sulattaa ihmisen sydämen, koiraa se ahdistaa.

Tämä saattaa olla musertava tieto eläinrakkaille, mutta koirat eivät välttämättä pidä siitä, että niitä halataan. Joka kerta kun halaat koiraasi, luultavasti ainoastaan saat sen stressaantumaan.

Tohtori Stanley Coren kirjoittaa Psychology Today -sivustolla, että kun halaamme koiraamme, nostamme sen ahdistus- ja stressitasoja. 

Tämä johtuu siitä, että kun halaamme koiraamme, saamme sen tuntemaan olevansa ansassa ja näin ollen myös kykenemätön juoksemaan pois vaaran uhatessa. Corenin mukaan ensimmäinen keino, jota koira käyttää vaaran uhatessa, on hampaiden sijaan pakoon juokseminen. Se, että viemme tämän mahdollisuuden lemmikiltä, aiheuttaa sille stressitason nousua. 

Kuvat paljastivat ahdistuksen

Tutkijoiden mukaan asia ilmenee, kun katsoo kuvia halattavana olevista koirista. Pään kääntäminen pois, valkoisten osien näkyminen silmistä tai korvien laskeminen pään sivuille, ovat merkkejä siitä, että koira on stressaantunut. Jopa halaajan kasvojen nuoleminen voi olla merkki ahdistuksesta. Se ei siis ole koiran tapa osoittaa rakkauttaan vaan pyyntö, että päästät lemmikin vapaaksi. 

Coren katsoi läpi 250 kuvaa koirista, jotka olivat halattavina nähdäkseen, löytyikö niistä kyseisiä merkkejä. Hieman yli 80 prosentista kuvista, joissa koiraa halattiin, näkyi vähintään yksi näistä ahdistuksen merkeistä. 

Suurin osa koirista ei siis pidä halauksista, joten rakkauttaan lemmikkiä kohtaan kannattaa osoittaa ennemmin esimerkiksi kunnon rapsutuksella tai herkuilla.

Lähde: Metro.uk

Kilpailut

Uusimmat