Haluatko säilyttää nuorekkuutesi? Vältä 13 salakavalaa tapaa

26.06.2015 16:03 - Tiina Svensk

Arjen keskellä tietyt asiat saattavat tuottaa väsyneen olon ja jopa aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä.  

Stressaava elämäntilanne, vähäiset yöunet ja huono ruokavalio näkyvät heti kehossamme ja etenkin kasvoillamme.

Tiesitkö, mitkä kaikki asiat vaikuttavat yleisilmeeseemme? Seuraavat asiat vauhdittavat ikääntymistämme huomaamattamme:

Monisuoritat: Jos tehtävälistasi ei koskaan lyhene, hektinen ja stressaava elämäntyylisi alkaa verottaa kroppaasi. Stressi vahingoittaa kehoasi jopa solutasolla ja vauhdittaa ikääntymistä. Sen sijaan, että yrittäisit suoriutua monesta asiasta yhtä aikaa, keskity yhteen tehtävään ja viimeistele se huolella.

Herkuttelet: Jatkuva herkuttelu ei ainoastaan saa painoasi nousemaan, se näkyy myös kasvoillasi ikääntymisenä. Runsas sokerin käyttö vähentää ihon luontaista hehkua, aiheuttaa tummat silmänaluset ja lisää turvotusta. Lisäksi sokeri on syypää juonteisiin ja ryppyihin, sillä se suurentaa ihohuokosia.

Nukut liian vähän: Yöunistaan ei kannata tinkiä, vaikka olisikin kiire. Vähäiset yöunet eivät ainoastaan saa sinua näyttämään vanhemmalta, ne myös todella vauhdittavat ikääntymistä. Riittävät yöunet yhdistetään nimittäin pitkään elinikään. Lisäksi univaje vaikeuttaa keskittymistäsi, painonhallintaasi ja yleistä jaksamista.

Katsot sarjoja useita tunteja putkeen: Vietätkö pitkän TV-maratonin lempisarjasi uusimman tuotantokauden parissa? Ei kannattaisi, sillä pitkä paikoillaan olo vauhdittaa ikääntymistä. Syynä vanhenemiseen on istuminen ja epäaktiivisuus, jotka molemmat aiheuttavat ylipainoa. Jokainen tunti television tai koneen näytön ääressä vähentää odotettua elinikää 22 minuutilla, ja jos katsot televisiota yli kuusi tuntia päivässä, eliniän odotteesi vähenee oitis viidellä vuodella. Pidä siis pieniä taukoja lempisarjasi jaksojen välillä, ja pysyt virkeämpänä ja aktiivisena!

Istut suurimman osan päivästäsi: Istumisen vaaroista on uutisoitu paljon, ja terveysongelmat, kuten lisääntynyt riski sydän- ja verisuonisairauksiin ja ylipainoon saavat kehommekin ikääntymään nopeammin. Jos teet istumatyötä, voit ennaltaehkäistä ongelmia liikunnalla ja verryttelemällä työpäivän aikana.

Et käytä silmänympärysvoidetta: Olivatpa ihonhoitorutiinisi millaiset tahansa, huolehdi laadukkaasta silmänympärysvoiteesta. Silmänympärysten iho on ohuempaa, minkä vuoksi se paljastaa ikääntymisen ensimmäisenä. Kun huolehdit riittävästä kosteutuksesta, kasvojesi yleisilme pysyy nuorena ja raikkaana!

Käytät aurinkorasvaa vain lomalla: Arkisten asioiden hoitaminen, kuten kaupassa käynti ja pihanhoito altistavat sinut auringonvalolle huomaamattasi. Ihosi altistuu UV-säteilylle jopa pilvisenä päivänä, joten iho kannattaa suojata aurinkorasvalla aina ulkoillessasi pidemmän aikaa.

Meikkaat liikaa: Jopa meikki saattaa lisätä vuosia kasvoillesi, etenkin jos käytät öljypohjaisia tuotteita. Ne tukkivat ihohuokosia ja aiheuttavat herkästi epäpuhtauksia. Samoin ihonhoitotuotteet, joissa on paljon kemikaaleja, alkoholia tai lisättyä tuoksua kuivattavat ihoa ja tuhoavat ihon luonnollisia öljyjä. Se muodostaa herkästi ryppyjä. Ihotyypillesi sopivista tuotteista kannattaakin keskustella ammattilaisen kanssa.

Nukut vatsallasi: Kun nukut vatsallasi, kasvosi painuvat yön aikana tyynyä vasten. Vuosien myötä se lisää ihosi ryppyisyyttä, sillä kollageenin määrä ihossa vähenee ja ihosi ei palaudu yhtä nopeasti painaumista kuin aikaisemmin.

Kotisi on liian lämmin: Etenkin kylmällä säällä oma koti tekee mieli pitää niin lämpimänä kuin mahdollista. Jos patterisi paahtavat jatkuvasti täysillä, huoneilman kosteus vähenee. Kuiva ilma ärsyttää ja kuivattaa ihoasi.

Juot juomasi pillillä: Pillillä juominen saattaa säästää hampaitasi, mutta ei ihoasi. Jos juot juomasi aina pillillä, merkit näkyvät lopulta suusi ympärillä juonteina. Sama pätee tupakan polttamiseen.

Et syö tarpeeksi rasvaa: Huolehdi, että ruokavalioosi kuuluu tarpeeksi hyvälaatuisia rasvoja, kuten omega-3 -rasvahappoja. Rasva on ehdottoman tärkeä osa ruokavaliotamme hyvän hormonitoiminnan takaamiseksi.

Olet huonoryhtinen: Istutko huonossa asennossa työpöytäsi ääressä tuntikausia? Jatkuva väärä asento voi muuttua pysyväksi, kun selkärankamme ei tue enää hyvää ja ryhdikästä asentoa. Huono ryhti rasittaa lihaksia ja jänteitä, mikä näkyy kipuna ja väsymyksenä. Oireet eivät ainoastaan saa oloamme vanhemmiksi, vaan näkyvät jopa ihollamme sameutena ja juonteina.


Lähde: Fox

Kilpailut

Uusimmat