Haluatko tietää, millainen toinen ihminen oikeasti on? Kysy häneltä yksi kysymys

15.04.2016 09:55 - Rea Tallgren

Ihmisen ulkokuori voi kertoa jotain muuta kuin sisin.

Moni kakku päältä kaunis, sanoo vanha sanonta. Sanonnassa piilee vankka totuus; ulkokuori saattaa olla jotain aivan muuta kuin sisältä. Tuore tutkimus neuvoo, miten ihmisen sisälle voi vilkaista helposti.

 

Pohjois-Carolinan Wake Forest -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan paras tapa selvittää, minkälainen joku ihminen on, on kysyä heiltä jotain jostain toisesta ihmisestä.

Yliopiston professori Dustin Woodin johtamassa tutkimuksessa ihmiset saivat kertoa toisesta ihmisestä kolme positiivista ja kolme negatiivista asiaa. Kävi ilmi, että ne ihmiset, jotka korostivat toisten hyviä puolia, olivat muutenkin positiivisempia ja onnellisempia. Sen sijaan ne, jotka korostivat toisten huonoja puolia,olivat itse onnettomampia ja antisosiaalisia. 

Wood teki tutkimuksessa seurannan puolen vuoden kuluttua ja kävi ilmi, että ihmisten mielipiteet eivät olleet juurikaan muuttuneet - positiiviset ihmiset puhuivat myös muista positiivisemmin, negatiiviset korostivat edelleen negatiivisia asioita. 

Tutkimuksen näyttöjen perusteella toisesta voikin siis oppia paljon, kun häntä pyytää kuvailemaan jotakin toista ihmistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aina se, miten toista ihmistä kuvailee ei kerro kaikkea kuvailijasta - kenties ihminen, josta hän puhuu, on oikeastikin todella ikävä tyyppi. 

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat