6 syytä, miksi maailma hymyilee optimistille

04.01.2016 09:58 - Emma Ylistalo

Optimistisilla ihmisillä on tiettyjä tapoja jotka saavat heidät loistamaan. Onneksi me kaikki voimme saada näitä asioita omaan elämäämme.  

Muutoksilla omaan ajatteluumme, saamme paljon enemmän positiivisuutta elämäämme. Lue alta kuusi asiaa, jotka ovat olennaisia optimistisilla ihmisillä ja varmista sen jälkeen, että ne löytyvät sinultakin.

He ovat kiitollisia siitä mitä heillä on

Optimistisen ihmiset tähtäävät jatkuvasti eteenpäin ollakseen parempia versioita itsestään. Osa tätä on kuitenkin kiitollisuuden rakentaminen. Kun he ovat koko ajan kiitollisia siitä, mitä heillä jo on, he ovat myös valmistautuneet paremmin iloitsemaan siitä, mitä vielä tulee.

He antavat anteeksi

Menneisyydestä irti päästäminen on todella helpottavaa. Optimistiset ihmiset tietävät, että vihaisena pysyminen on kuin joisi myrkkyä, mutta odottaisi toisen ihmisen saavan siitä mahakivun. He antavat mieluummin anteeksi ja siirtyvät eteenpäin.

He löytävät ilon kaikesta

He löytävät vaikeistakin tilanteista iloa ja positiivisuutta. Jokainen vastoinkäyminen voi opettaa meille jotain ja optimistiset ihmiset käyttävät sitä hyödykseen kehittääkseen itseään.

He sanovat "kyllä"

Optimistit rakastavat löytää itsensä uusista tilanteista tekemässä uskomattomia uusia asioita. Sanomalla kyllä uusille asioille he kokevat hienoja asioita. Heidän ei kuitenkaan tarvitse leveillä näillä kokemuksillaan, vaan he ennemmin toivottavat muutkin tervetulleiksi mukaan.

He eivät ota asioita henkilökohtaisesti

Kun optimistit kohtaavat negatiivisuutta tai epäoikeudenmukaista arvostelua, he eivät ota sitä henkilökohtaisesti. He tietävät, että jokaisella on oma mielipiteensä, mutta se mielipide, joka on kaikkein tärkein on heidän omansa.

He näkevät hyvää muissa

Optimistiset ihmiset ottavat jokaisen uuden ihmissuhteen ilolla vastaan. He ajattelevat aina lähtökohtaisesti parasta ihmisistä jos heillä ei syytä muuhun.


Lähde: Higher Perspective

Kilpailut

Uusimmat