IL: Olli Lindholm latasi akkujaan Kanarialla - kehui Matti Nykäsen keikkaa

04.02.2016 09:09 - Anna Hopi

Yö-yhtyeen solisti lepäsi pari viikkoa Kanarian saarillä ja suuntaa nyt tekemään levyä.

Olli Lindholm kertoi Iltalehdelle käyneensä Matti Nykäsen ja Vicky Rostin keikoilla. Nykänen oli miehen mukaan yllättävän hyvässä iskussa.

Suurimmaksi osaksi Yön nokkamies käveli ja treenasi salilla. Koira ei päässyt karvoistaan reissussakaan, vaan Lindholmin matkatovereina oli pari muusikkoa, joiden kanssa hän esiintyi lomallaan suomalaisille.

- Triolla tehtiin pari keikkaa. Kävin ainakin kymmenen kertaa salilla ja kävelin päivittäin paljon. Nautin, kun saan tarpoa lämpimässä ilmastossa lyhyissä urheiluhousuissa, ei tarvitse hikoilla paksut vaatteet päällä. Loma on sujunut aivan rauhassa, on levätty ja mietiskelty, kertoi Olli Lindholm.

Lindholm purkittaa pian tulevan levyn lauluosuudet. Keikkayleisön edessä mies nähdään vasta kesäkuussa.

Lähde: Iltalehti.

Kilpailut

Uusimmat