Itsepalvelusolariumit katoavat kesällä Suomesta - vähentää laitteen suosiota?

14.04.2015 15:03 - Rea Tallgren

Jos olet viihtynyt itsepalvelusolariumeissa viime vuodet, nyt asiaan tulee jyrkkä muutos.

Vuonna 2012 säteilylakia muutettiin niin, ettei itsepalvelusolariumeja enää sallita. Asiasta kertoi tuolloin Aamulehti. Lakimuutos tarkoittaa käytännössä sitä, että paikat, joissa ei ole henkilökuntaa valvomassa solariumkäyntejä, eivät saisi jatkaa toimintaansa sellaisenaan.

Niihin pitäisi hankkia henkilökuntaa valvomaan esimerkiksi, että solariumissa kävijät olisivat varmasti täysi-ikäisenä.

Solariumpaikoille annettiin kolme vuotta aikaa toteuttaa siirtymä muutokseen. Tuo määräaika tulee täyteen kesällä 2015.

Kuka kertoo riskeistä?

Itsepalvelusolariumeja löytyy Suomesta ja varsinkin pääkaupunkiseudulta vieläkin runsaasti. Niissä ei valvota mitenkään sitä, minkä ikäisiä ihmisiä solariumissa käy - ja kuinka usein.

Suositus on, että solariumissa ei käytäisi alaikäisenä ja että käyntikertojen välissä olisi aina ainakin kahden vuorokauden mittainen aika. Ylipäätään solariumassa ei saisi käydä vuosittain yli kymmentä kertaa.

Vaikka riskit luetellaan solariumpaikkojen seiniin kiinnitetyillä laminoiduilla A4-lapuilla, eivät kaikki niitä lue tai varsinkaan sisäistä.

Naureskelua syövälle

Itsepalvelusolariumit ovat kiireiselle oiva vaihtoehto, aikaa kun solariumissa käyntiin ei tarvitse varata vaan paikalle voi vain astella.

Paikat ovat kuitenkin usein valvonnan puutteen takia sotkuisia. Moni ei myöskään halua käydä niissä yksin, sillä olo voi olla turvaton alusvaatteissa ohuen oven ja yhden lukon takana maatessa.

Monessa itsepalvelusolariumissa laitteet ovat vanhoja. Huoneisiin jonotettaessa vitsaillaan syövällä.

- Näkeehän sen, tuo laite on kuin syöpäkapseli, kertoo eräs aktiivisesti itsepalvelusolariumeja käyttävä henkilö Voicelle kuulleensa monien vitsailleen koneista.

Helppous viehättää

Mutta miksi kukaan sitten solariumissa enää käy, kun riskitkin ovat tiedossa ja esimerkiksi suihkurusketuksia ja itseruskettavia on jo tarjolla vaihtoehtona?

Erään aktiivikäyttäjän mukaan solariumit ovat halpa ja helppo vaihtoehto, koska niihin ei tarvitse varata aikaa eikä mukana tarvitse olla kuin muutama kolikko.

- Solariumien muuttuminen valvotuiksi tulee ainakin omaa käymistäni rajoittamaan. Nyt se on liiankin helppoa, silloin ehkä alkaisi nähdä henkilökunnan ilmeistäkin, ettei siellä ole järkevää koko ajan rampata, hän summaa.

 

Iskelmä ja The Voice kuuluvat molemmat SBS Discovery Radio Oy:n.

Kilpailut

Uusimmat