Johanne Koivu MeNaisille: "Alkoholin jättäminen oli helppoa"

18.10.2014 10:00 - Anna Hopi

Elonkerjuu-yhtyeen viulisti Johanna Koivu kertoi MeNaiset-lehdelle isosta elämänmuutoksestaan, johon kuuluu alkoholin jättäminen ja terveelliset ruokailutavat.

Punapään säteilyvoimalle on nyt löytynyt ratkaisu. Johanna Koivu on luopunut kaikessa hiljaisuudessa alkoholin juomisesta. Hänen mukaansa päätös ei tapahtunut hetkessä, vaan nainen liukui muutokseen ajan saatossa. Koivu halusi kokeilla vuoden ajan elämää ilman alkoholia.

- Yllätyin, miten helposti alkoholin jättäminen kävi. En ole juomista juuri kaivannut. Eniten se on tuntunut keikkaympäristössä, jossa alkoholia on tarjolla kaikkialla, kommentoi nainen MeNaisille.

Koivu on päästänyt irti myös sokerista ja hän on karsinut lautaseltaan sen lisäksi maito- ja viljatuotteet. Nainen kertoo tuntevansa olonsa sen ansiosta energiseksi. Ilo ja reippaus heräävät itsestään, eikä niitä tarvitse väkipakolla herätellä.

 

Johanna Koivu oli äskettäin jäädä bussin alle. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat