Jonne Aaronin levotonta lähiöelämää Risteyksessä-ohjelmassa - musiikki antoi suunnan

13.03.2015 15:00 - Anna Hopi

Laulaja Jonne Aaron nähdään keväällä Risteyksessä-ohjelmassa, joka alkaa Nelosella 13.huhtikuut.

Risteyksessä-sarjassa kerrotaan julkisuudesta tuttujen ihmisten, kuten Arman Alizadin, Jannika B:n ja Antti Tuiskun, elämän käännekohtia. Aloitusjaksossa nähdään laulaja Jonne Aaron, jonka lähiötarina avaa monille musiikin elämää ohjaavaa voimaa.

- Haluan omistaa sen kaikille lähiön nuorille ja lapsille. Meillä oli kuitenkin hienoa Länsi-Tampereella Lielahdessa, jossa olen asunut. Olen asunut myös Tesomalla ja Raholassa. Tarina asettuu murrosvaiheeseen, kun löydän musiikkia elämääni ja siihen tulee siinä vaiheessa jotain järkevää tekemistä, kertoi Jonne Aaron Iskelmälle.

Tähden lastenkotimenneisyyttä on avattu mediassa jo aikaisemmin, mutta hänen mukaansa tarina on silti järkevää kertoa.

- Siinä ei sitä lastenkotia ole etusijalla, se ei tule olemaan mitään sosiaalipornoa. Mulla oli silloin vapaampaa kasvatusta aikanaan. Kotiintuloajat elivät ja joustivat. Kun omanikäiset kaverit lähtivät lietsun kentälle pelaamaan jääkiekkoa ja illan päätteeksi lähtivät kotiin, jäin vanhempien kavereiden kanssa kioskin nurkalle pyörimään. Se jakso kannattaa katsoa, siinä on kiinnostavia juttuja.

Ohjelmassa on Jonne Aaronin mukaan kyse siitä, kun elämässä tapahtuu käänne parempaan suuntaan.

- Tulee risteys. Mua pyydettiin viime kesänä sarjaan, ja silloin mulla oli itsellä samaan aikaan valmisteilla levy, jonka nimeksi tuli Risteyksessä. Oli hienoa, että mun kappale otettiin siihen sarjaan vielä tunnariksi. Kiva, että sain antaa kasvot tällaiselle positiiviselle käänteelle.

Lue täältä lisää huhtikuussa alkavasta TV-sarjasta.

 

Kilpailut

Uusimmat