Kuuluuko ennen kampaamokäyntiä pestä hiukset? Parturi-kampaajat antoivat ohjeet asiakkaille

22.01.2015 12:34 - Anna Hopi

Moni suomalainen saattaa miettiä mielessään, pitääkö ennen parturikampaamokäyntiä pestä oma kuontalo, jos on menossa esimerkiksi leikkaus-värjäykseen. Kysyimme viideltä parturi-kampaajalta mielipiteet.

- Me pestään paikan päällä. Se kuuluu meillä hintaan. Jos värjätään, voi tulla likaisella hiuksella, mutta jos esimerkiksi tehdään kampaus, voi tulla puhtaalla hiuksella. Se riippuu vähän palvelusta, kommentoi Primen Ulla-Riitta Koskinen Iskelmälle.

Parturi-kampaamo Rastan Ellu oli vähän samoilla ajatuksilla.

- Periaatteessa ei. Jos on pieni likaisuus, niin se suojaa päänahkaa. Väreissä on kuitenkin kemikaaleja. Jos hius ja päänahka on tosi likainen, niin se estää värin hiukseen tarttumisen. Sopiva likaisuus ok, mutta jos on tosi likainen niin tarvii pestä.

Cutmanin Orvokki Hautala luottaa myös värien voimaan.

- Ei välttämättä tarvii pestä tänä päivänä. Värit ovat niin pigmenttirikkaita, ettei tarvitse.

Luxroomin Minna on niin ikään samaa mieltä.

- Ei kyllä tarvitse. Kun me laitetaan hapeteväri siihen, niin se syö likaisuuden pois. Jos se on ollut kuusi viikkoa pesemättä ja on 13 kerrosta vahaa päällä, niin ehkä sitten kannattaa pestä ennen kuin tulee. Ei ehkä muuten, jos puhutaan normaalitapauksista.

Miesten parturikeskuksella oltiin toista mieltä, ja paikan päällä pestään yleensä hiukset ennen värjäämistä. Kotona pesua katsottiin suopealla silmällä, joskaan siihen ei velvoitettu.

- Ei me ainakaan siitä nuhdella ketään, jos on kotona pesty hiukset. Me pestään joka tapauksessa asiakkaiden hiukset ennen värjäystä. Että on puhdas tukka kun värjätään. Kun kaikilla on kuitenkin vahaa tai lakkaa hiuksissa.

Pirjo Honkanen Puuterihuoneelta vastasi näin:

- Jos olet menossa hiustenleikkaukseen, niin hiukset pestään ennen leikkausta - mielellään kampaamossa. Väriä laitettaessa hiukset myöskin pestään liikkeessä. Jos sen sijaan olet menossa kampaukseen ja sinulla on pidemmät hiukset, suositeltavaa on pestä hiukset ennen kampaajalle menoa esimerkiksi edellisenä iltana, hän vinkkasi.

- Kampaus on toimivampi tehdä, jos hius ei ole juuripestyn liukas. Lisäksi se säästää aikaa kampauksessa. Jos hiukset ovat lyhyet ja niihin tehdään kampaus kampaamossa niin paras lopputulos tulee, jos hiukset pestään ensin.

 

 

Tietyt asiat kannattaa ottaa huomioon parturikäynnin yhteydessä. Älä esimerkiksi leikkauta liikaa! Lue lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat