Mikä on suurin virhe, johon laihduttajat sortuvat?

19.04.2014 09:00 - Katariina Näreaho

Moni tavoittelee jälleen elämänsä bikinikuntoa ensi kesäksi. Valitettavasti monella laihdutusinto kuitenkin lopahtaa ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkaakaan.

Hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkolan mukaan suurin virhe, johon kesäkuntoa tavoittelevat laihduttajat sortuvat, on hätiköinti.

- Suurin virhe on se, että vedetään kalorit heti liian alas ja muutetaan kaikki elämästä kertarysäyksellä. Sitä jaksetaan se pari viikkoa ja sen jälkeen homma tyssää, Jaakkola kertoo Voicelle.

Valmentajan mukaan olisikin parasta tehdä muutoksia elämäntyyliin askel kerrallaan.

- Tehdään pieniä muutoksia, joilla saadaan suuria tuloksia. Sitä kautta pystytään muuttamaan elämäntapoja niin, ettei joka kesä tarvitse lähteä etsimään sitä rantakuntoa, vaan että se olisi siellä jo valmiiksi. On parempi, että sitä hyvää kuntoa pidetään yllä jatkuvasti.

Iskelmä ja The Voice ovat osa SBS Discovery Radiota.

Kilpailut

Uusimmat