Mitä odotat kumppaniltasi? Suomalaisvalmentaja kertoi avaimet intohimoiseen suhteeseen

29.09.2015 11:37 - Anna Hopi

Pitkässä suhteessa kannattaa kiinnittää huomiota odotuksiin, joita luo kumppaniaan kohti.

Monelle pariskunnalle haasteeksi tulee ajan saatossa se, miten pitää yllä rakastumisen liekkiä suhteessa. Valmentaja Heikki Harjun mukaan kyse ei ole siitä, miten ihminen saisi kumppaninsa rakastumaan itseensä enemmän. Pohjimmiltaan onnellisuus ja intohimo tulee siitä, että koet itse näitä tunteita.

"Sytytä omat tunteesi roihuamaan, niin että olet jälleen korviasi myöten ihastunut ja huumaantunut puolisostasi ja takaan, että ei mene kauan, kun suhteenne on syttynyt uusiin ulottuvuuksiin. Voin sanoa edellisen hyvin luottavaisena, koska olen saanut työssäni todistaa sen niin monta kertaa! Asumuserosta takaisin yhteen ja entistä parempaan suhteeseen, avioeron viime metreiltä eropaperien repimiseen ja sanoisinko legendaarisen rakkaustarinan kehitystyön pariin..." Kirjoittaa Harju.

Harju kertoo blogikirjoituksessaan kaksi harjoitusta, jotka jokainen parisuhteessa elävä voi tehdä yksin tai kumppaninsa kanssa.

Harjoitus 1:

"Ota hetki aikaa muistella ja antaa muistikuvien nousta mieleesi. Muistatko sen kun ensimmäistä kertaa näit puolisosi? Miltä hän näytti? Mitä ajattelit hänestä? Muistatko sen, kun tajusit olevasi ihastunut? Entä muistatko sen kun tajusit, että olet rakastunut? Pelästyitkö, että mitähän tästä seuraa? Entä muistatko kumpi teistä jahtasi kumpaa? Täytyikö toisen tehdä kaikkensa, että hän sai tulevan puolisonsa huomion? Entä kumpi esitti vaikeasti tavoiteltavaa? Onnistuiko hän? Entä millaisia haasteita teidän oli ylitettävä suhteenne alkuaikoina? Ehkä teillä oli pitkä välimatka tai ex-puolisoita tai haastavia sukulaissuhteita tms.

Kun muistelet noita aikoja, niin millaisia tunteita sinussa herää? Mikä tuossa ajassa oli niin huumaavaa ja hauskaa? Mitä todella tunsit silloin puolisoasi kohtaan? Entä millä tavoin silloin ilmaisit tunteitasi? Muistatko miltä kyseiset tunteet tuntuivat? Muistele vielä hetki ja anna muistojen kautta upeiden tunteiden nousta pintaan sisimmästäsi."

Harjoitus 2:

Oletan, että otit aikaa muistella noita voimakkaan merkityksen omaavia menneisyyden hetkiä ja jos otit, niin uskon sinun muistaneen miltä ne tuntuivat?  Entä miltä muistellessasi kokemasi tunteet tuntuivat nyt? Edelleen erittäin hyviltä, eikö totta? Mitä jos nuo muistamasi tunteet palaisivat suhteeseenne? Niin tiedän, että kaipaat juuri äsken muistellessasi kokemiasi tunteita kovasti. Mutta huomasitko? Muistellessasi alkuaikojenne huumaa juuri äsken tunsit erittäin voimakkaita hetkellisiä tunteita, iloa, jännitystä, kaipausta, halua, ihastusta... Huomasitko, että tunsit kyseiset tunteet juuri nyt, joten ne palautuivat suhteeseenne takaisin, vaikkakin tällä erää vain pieneksi ohikuluvaksi hetkeksi. Mutta muistelusta seuranneet tunteet (Jos siis otit riittävästi aikaa, että tunteet ehtivät nousta pintaan), jotka koit ovat todiste siitä, että ne tunteet jotka alunperin sytyttivät suhteenne on mahdollista sytyttää milloin tahansa sisällänne ja vahvistaa niitä suhteessanne kohtaamalla niiden kanssa toisenne.

Edellisen harjoitusksen tarkoitus oli näyttää yksi osa tunteiden syntymekanismia, joka on keskittymisen kohteet: Se mihin keskityt, sen huomaat ja sen mitä huomaat herättää sinussa tunteita! Et voi suoraan valita tunteitasi, mutta voit aina päättää mihin keskityt. Jotta ymmärrät mihin suhteenne liekki on kadonnut, sinun täytyy ymmärtää, että syy piilee juurikin keskittymisessä. Kun keskitymme puolisossamme ja suhteessamme oikeisiin asioihin, koemme sisäisten tunteidemme olevan liekeissä hänestä eli ihastumme ja rakastumme häneen uudestaan ja uudestaan. Mutta kun keskitymme vääriin asioihin huomaamme sisäisen intohimon tilalle nousevan ensin epävarmuuden tunteita, sitten kiukkua, turhautumista jopa vihaa, jonka jälkeen ehkä toivottomuutta, epätoivoa ja lamaantumista.

On olemassa jotain mikä sai suhteenne alunperin syttymään, ja tämä syy ripustautuu juurikin siihen mihin keskityit suhteenne alussa. Mutta sitten tapahtui jotain. Miksi alun aikoja muistellessa liekki syttyy uudelleen ja palatessa tähän hetkeen liekin päälle kaataa joku sangollisen jäävettä? Mikä siis alkoi näivettää leikkisyyttä, läsnäoloa ja läheisyyttä suhteestanne?

Vastaus on ODOTUKSET. Odotukset, joita aloitte asettaa toisillenne. ”Sitten kun hän on ensin osoittanut rakkauttaan ja minä olen varma, että hän rakastaa minua, niin sitten minä osoitan hänelle rakkauttani”. Aloitte molemmat synnyttää alun huuman jälkeen sääntöjä toisillenne tiedostamattanne. ”Sitten kun hän tekee pyytämäni asiat, niin sitten minä osoitan hänelle rakkautta”. Mikä ongelmallisinta sinä et edes itse välttämättä tiedä, että sinulla on näitä sääntöjä ja odotuksia puolisoasi kohtaan tai jos tiedät, niin tuskin olet osannut kommunikoida niitä ymmärrettävästi. Ehkä ajattelet vain, että ”hän ei enää rakasta minua” tai, että ”ehkä minä en enää rakasta häntä” tai, että ”Ehkä me vain tosiaan olemme niin erilaisia” tai että, ” hänelle on kaikki muut ja kaikki muu tärkeämpää”…jne.

Mitä sinä siis odotat puolisoltasi? Sitäkö, että puhuisitte enemmän, niin kuin ennen silloin alkuaikoina? Vai sitä, että toinen olisi iloinen ja innostuisi ehdotuksistasi ja nauraisi vitseillesi, eikä koko ajan valittaisi jostain ja olisi jostain tyytymätön? Ehkä odotuksiesi lista ei ole näin näin lyhyt, eikä yksinkertainen. Odotukset puolisoasi kohtaan voivat tappaa intohimon suhteestanne ja odotuksiin linkitetyt tiukat säännöt voivat pitkällä aikavälillä tuhota parisuhteesi."

 

Lue lisää Heikki Harjun blogista täältä.

 

Lähde: Heikki Harjun blogi.

 

 

Uneksitko öisin entisestä kumppanistasi? Unen voi tulkita itse näillä apukeinoilla.

Kilpailut

Uusimmat