Mitra debyyttialbumin teosta: "Olin haavoittuvimmillani"

21.08.2015 08:53 - Anna Hopi

Mitran uusin single on nimeltään Kuningas.

Tänään julkaistaan sielukkaan Mitran debyyttialbumi. Hän on työstänyt omaa nimeään kantavaa levyä reilun vuoden huipputuottaja Jukka Immosen johdolla. Ja nyt se on valmis – kymmenen kappaletta sisältävä eheä poplevy.

Artistille itselleen ensimmäinen oma pitkäsoitto on luonnollisesti erityisen merkityksellinen.

- Ensimmäisen levyn tekeminen on täynnä uusia kokemuksia ja ekoja kertoja. Luovan prosessin aikana koin olevani sekä voimakkaimmillani että haavoittuvimmillani, ja lopputulos onkin kuvaus tämänhetkisestä minuudestani. Jokainen levyni biiseistä on liikauttanut jotain oleellista sisälläni enkä malta odottaa, että kuulijat pääsevät tuntemaan minua kappaleideni kautta paremmin. Odotan myös sitä, että pääsen jakamaan ihmisten kanssa fiiliksiä uudesta levystä keikoilla, Mitra tunnelmoi.

Kappaleita Mitran debyyttilevylle ovat tehneet muun muassa Arto Tuunela, Iisa Pykäri, Eppu Kosonen, Mariska ja Hank Solo.  
 
Mitran esikoisalbumilta löytyvät kaikki hänen neljä singleään: Äkkisyvää, Kukka kaipaa valoa, Jotain pysyvää sekä uusin sinkku Kuningas. Oululainen Mitra Kaislaranta voitti Idolsin joulukuussa 2013. 

Kuuntele alta Kuningas-single.

Kilpailut

Uusimmat