Oletko henkevä ihminen? Parannat sillä terveyttäsi

06.10.2015 13:20 - Senni Loikala

Suhtautumisella korkeampiin voimiin pystyy vaikuttamaan kipujen määrään ja mielenterveyteen.  

Tuoreen tutkimuksen mukaan uskovaisten ihmisten suhtautuminen yläkerran ukkoon vaikuttaa heidän mielenterveyteensä.

Tutkimukseen osallistui lähes 200 ihmistä, joiden terveydentilat vaihtelivat keskenään. Osa oli sairastunut vakavasti, kun taas osa oli terveitä.

Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään sen perusteella, miten he suhtautuivat korkeampaan voimaan. Ensimmäisessä ryhmässä olivat ihmiset, jotka tunsivat olonsa rakastetuiksi ja hyväksytyiksi korkeamman voiman taholta. Toinen ryhmä koostui puolestaan heistä, jotka tunsivat Jumalan hylänneen heidät tai rankaisevan heitä.

Tulokset

Tutkijat huomasivat, että negatiivisesti hengellisyyteen suhtautuvilla oli muita enemmän kipuja ja mielenterveydellisiä ongelmia. Jopa vähäinen negatiivisuus heikensi terveyttä.

- Yleisesti ottaen, mitä uskonnollisempi ja hengellisempi olet, sitä terveempi olet. Mutta joidenkin yksilöiden, vaikka heillä olisi vain vähän negatiivisuutta hengellisyyttä kohtaan, ja periaatteessa, kun ihmiset ajattelevat olevansa sairaita siksi, että olisivat tehneet jotakin väärin ja Jumala rankaisisi heitä, niin heidän terveytensä on huonompi, tutkija ja professori Brick Johnstone selvittää.

- Kun ihmiset uskovat lujasti, että Jumala rakastaa heitä ja antaa heidän puutteensa anteeksi, on heidän mielenterveytensä huomattavasti parempi, hän summaa.

 

Lähde: Spring

Kilpailut

Uusimmat