Ovatko tunteesi välillä yhtä hullunmyllyä? Psykologia tarjoaa selityksen ilmiöön

01.02.2016 17:00 - Senni Loikala

Oletko tuntenut samaan aikaan niin surua kuin pettymystäkin? Silloin tuoreen tutkimuksen tulokset koskevat sinuakin. 

Ihmisen elämään kuuluu, että välillä tunteet menevät sekaisin. Kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan tunteiden sekoittuminen voidaan jakaa kahteen tyyppiin.

Ensimmäisessä sekoittuvat positiiviset ja negatiiviset tunteet. Toisessa ihminen pystyy erittelemään, mitä kaikkia tunteita hän tuntee samaan aikaan. Ne saattavat olla monimutkaisempia tunteita, kuin vain "hyviä" tai "huonoja".

Waterloon ja Michiganin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ihmisen tunne-elämästä pystyy löytämään erilaisia hallitsevia piirteitä sen perusteella, missä päin maailmaa hän asuu.

Tulokset

Tutkimuksen mukaan länsimaissa asuvien ihmisten tunteet sekoittuvat harvemmin, kuin muualla maailmassa asuvilla henkilöillä. Kun länsimaissa asuvan tunteet sekoittuvat, kokee hän yleensä sen johtuvan itsestään, omista sisäisistä asioistaan.

Puolestaan esimerkiksi Venäjällä, Japanissa ja Intiassa asuvat ihmiset kokevat, että heidän tunteensa sekoittuvat sen seurauksena, että he myötäelävät vahvemmin toisten huolia, toiveita ja tunteita. Tämä sekoittaa myös heidän omat tunteensa.

Mitä enemmän ihmisten tunteet ovat sidoksissa muihin ihmisiin, sitä enemmän ne myös sekoittuvat.

Tunteiden sekoittuminen tekee hyvää

Aiemman tutkimuksen mukaan monenlaisten tunteiden kokeminen yhtaikaa lisää kuitenkin ihmisen hyvinvointia, joten erilaisten tunteiden kokeminen samanaikaisesti ei ole huono asia - toisin kuin, mitä monet ovat luulleet.

Tutkimuksesta kirjoittaa yhdysvaltalainen The Atlantic -lehti, ja se on julkaistu myös Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä.

Lähde: The Atlantic

Kilpailut

Uusimmat