Parrakkaan miehen suutelemisessa on yksi iso haittapuoli - yllätyitkö?

16.03.2015 20:48 - Rea Tallgren

Moni mies kasvattaa nykyään parran, mutta se ei ole pelkästään upeaa ja seksikästä.

Professor Hugh PenningtoParrat ovat nyt in katukuvassa, kiitos hipsterimuodin, jossa naamakarvat kuuluvat asiaan siinä missä ruutupaidatkin.

Daily Mail kertoo, että parrakkaat kasvot sisältävät huomattavasti enemmän  bakteereja kuin ajellut ja karvattomat naamat. Partoihin voi tarttua niin räkää kuin likaa käsistä. Lisäksi partaan saattaa päätyä murusia ruuasta

Peseminen ei riitä

Vaikka parran pesisi huolellisesti suihkussa käydessään, sisältää se tutkijoiden mukaan siltikin tuhansia pöpöjä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan parta saattaa aiheuttaa ihotulehduksia ja levittää bakteereja herkästi kosketuksen välityksellä.

- Partaan voi tarttua esimerkiksi jämiä maitotuotteista, ja ne saattavat pilaantua partakarvoissa pysyessään, dermatologi Carol Walker sanoo.

Ei terveysriskiä

Parrakkaiden rakkaiden ei kuitenkaan tarvitse huolestua. Professori Hugh Pennington muistuttaa, että parrassa olevat bakteerit ovat samoja kuin mitä on ihmisen ihollakin. Ne eivät siis ole terveysriski, vaikka bakteerimäärät ovatkin suuria.

Lähde: Daily Mail


Karvainen mies on naisesta seksikäs - lue pettämättömät syyt täältä.

Kilpailut

Uusimmat