Perheenäiti karisti 40 kiloa erikoisella keinolla - toimisiko sinulla?

16.09.2015 12:44 - Rea Tallgren

Valokuvien, eli selfieiden, ottaminen inspiroi Karaa elämänmuutokseen.  

110-kiloinen ja 170-senttinen Kara Butterly oli tottunut herkuttelemaan. Hän piilotti makeisia työpöytänsä laatikkoon ja jo suklaapalan suuhun kadotessa laskeskeli, milloin ehtisi syödä toisen. Kymmenessä vuodessa tapa alkoi todellakin näkyä: Kara lihoi 40 kiloa. 

- Voisin syyttää kiirettä ja sitä, että sain kaksi lasta. Mutta tosiasia on, että ruokavalioni vaan oli suunnattoman epäterveellinen, Kara selittää nyt. 

Kara ja hänen miehensä varasivat maaliskuulle 2016 matkan Dominikaaniseen tasavaltaan juhlistamaan kymmenvuotiasta liittoaan. Nyt Karalla oli selkeä tavoite. Hän aikoi palata entisiin mittoihin ennen matkaa.

Hän antoi itselleen yhden viikon aikaa herkutella sydämensä kyllyydestä. Sitten herkut joutuivat totaaliseen pannaan. 

Erikoinen motivointikeino

Muutoksessa Kara päätti käyttää hyväksi modernia keinoa. Hän ottikin itsestään tasaisin väliajoin selfien peilin edessä. Samanlaisissa alusvaatteissa joka kuvassa poseerannut nainen inhosi ensimmäistä kuvaa. 

- Näytin kamalalta, mutta tiesin, että lopulta muutos kuvissa kannustaisi minua. 

Kara jätti karkit, ja alkoi vältellä runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä aterioita. Ne hän korvasi kanalla, tonnikalalla ja salaatilla sekä vihanneksilla.

Juoksusta hoikistumiseen vauhtia

Kara opetteli myös juoksemaan. Ensin se oli kamalaa, mutta Kara piti pintansa. Kehitys oli nopeaa ja jo muutamassa viikossa hän pystyi juoksemaan useita kilometrejä putkeen. Sohvalla herkuttelu ja iltaohjelmien katsominen vaihtui iltaisiin juoksu- tai pyörälenkkeihin. 

Tuloksia alkoi syntyä. Paino putosi tasaisesti ja varmasti, samalla Kara kiinteytyi. Maaliskuussa aloitettu uusi elämä siivitti tavoitteeseen nopeammin kuin Kara olisi odottanut. Muutoksen aikana ikuistetut selfiet puhuvat omaa kieltään. Niissä nainen muuttuu kuva kuvalta kapeammaksi. Kymmenvuotishäämatkalle lähteekin nainen, joka painaa 40 kiloa vähemmän kuin maaliskuussa. 

Katso kuvat Karan asteittaisesta muodonmuutoksesta tästä

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat