Robinin uudella sinkulla rokkarit ja räppärit yhdistävät voimansa!

27.08.2015 14:56 - Anna Hopi

Robin julkaisee perjantaina 4. syyskuuta uuden singlen Yö kuuluu meille, joka on ensimmäinen sinkkulohkaisu Suomen suosituimman poptähden 9. lokakuuta julkaistavalta duettoalbumilta.

Yö kuuluu meille on tehty yhdessä yllättävän kokoonpanon kanssa. Robinin uudella singlellä ovat mukana Nikke Ankara, Brädi, Santa Cruz -yhtye sekä Jussi69. Kappaletta on ollut säveltämässä, sanoittamassa ja sovittamassa Robinin ja vierailevien artistien lisäksi muun muassa Jimi Constantine, Pyhimys, vuoden tuottajana palkittu MGI ja uuden Robin-albumin tuottaja Jonas Olsson.

- Ensimmäinen versio biisistä syntyi jo tämän vuoden alussa ja kertosäkeistö toimi heti älyttömän hyvin. Sitä sitten väännettiin aika pitkään, kunnes kesällä syntyi ahaa-elämys, että tässä kappaleessa voisi yhdistää eri tyylejä, Robin avaa.

- Mä halusin tuoda rokkarit ja räppärit mun popmusaan, kunnioittaen samalla vanhaa Aerosmithin ja Run-D.M.C:n klassikkoa. Tämä on sellainen ’nyrkillä seinään’ -biisi, joka on varmaan monen mielestä multa aika yllättävä veto. Tuleva duettoalbumi on antanut mulle vapauksia kokeilla erilaisia tyylejä ja eka sinkku on hyvä esimerkki siitä, mitä uutta ollaan saatu yhdessä luotua. Yö kuuluu meille on positiivinen biisi, joka toivottavasti innoittaa ihmisiä pitämään hauskaa ja samalla myös toisistaan huolta!

Yö kuuluu meille -biisin musiikkivideo kuvattiin tällä viikolla Helsingissä. Kuvauksiin ilmoittautui yli kaksi tuhatta avustajaa ja heistä valikoitui sataviisikymmentä onnekasta, jotka pääsivät kuvauksissa kuulemaan kappaleen ensimmäistä kertaa. Yleisön vastaanotto oli upea ja kuvaussessio kaikin puolin maaginen. Video julkaistaan 11. syyskuuta.

Katso musiikkivideon fiiliksiä täältä.

Kuuntele alta Robinin Kipinän hetki -musiikkivideo.

Kilpailut

Uusimmat