Saatko toruja sormien naksuttelusta? Näin laitat arvostelijoille jauhot suuhun

01.04.2015 15:24 - Senni Loikala

Monesti sormien naksuttelu herättää muissa läsnäolijoissa ällötystä. Tavasta ei kuitenkaan ole välttämättä oikeaa haittaa nivelille.

Monet paheksuvat, jos toinen naksuttelee sormiaan tai muita jäseniään. Paheksujat saattavat pyytää toista lopettamaan vedoten tavan epäterveellisyyteen. Mutta onko naksuttelu todella pahasta?

Puolesta ja vastaan

Netissä leviää hurjaa vauhtia video, jossa pohditaan naksuttelun mahdollisia haittoja. Siinä kerrotaan esimerkiksi miehestä nimeltään Donald L. Unger, joka naksutteli vain toisen käden sormiaan 60 vuoden ajan. Hänen kumpaankaan käteensä ei kehittynyt tuona aikana nivelreumaa, eikä naksuttelu aiheuttanut hänelle mitään haittaa.

Jos sinulle valitetaan naksuttelustasi, voi olla hyvä idea ottaa L. Ungerin nimi esille ja kertoa, ettei hänelle seurannut vuosikymmenten naksuttelusta mitään pahaa.

Toisaalta videolla otetaan esille 1990-luvulla tehty tutkimus, jonka mukaan säännöllisellä naksuttelulla voisi olla ikäviä seurauksia. Se saattaisi esimerkiksi laajentaa niveliä. Aihetta ei kuitenkaan ole sen koommin tutkittu, joten voisiko sinusta naksuttelijat täten armahtaa?

20 minuutin sykli

Kiinnostavana naksutteluun liittyvänä knoppitietona videolla on se, että kerran sormia naksautettuaan täytyy odottaa 20 minuuttia, ennen kuin sormista saadaan jälleen paukahdus ilmoille.

Naksuttelun terveysseurauksista ei ole yhdenmukaista tietoa. Näin ollen on myös mahdollista, että siitä voi olla haittaa nivelille. Sen vuoksi tilanne pysyy varmasti ennallaan, eli naksuttelijat naksuttelevat ja saavat toiset irvistämään nivelistään lähtevistä äänistä.

Katso video alta

 

 

Kädet kannattaa pestä hyvin vesassa käynnin yhteydessä - lue täältä minkä takia.

Kilpailut

Uusimmat