Suomalaisnaiset jakavat kauhutarinansa kuukautisista - vertaistukea ja naurua tarjolla

25.02.2015 21:15 - Rea Tallgren

On kyse sitten kivusta tai PMS-oireista, ei monikaan voi sanoa kuukautisia lempiasiakseen. Kokosimme alle suomalaisnaisten tarinoita kuukautisista. Osa naurattaa - ja osa varmasti tarjoaa vertaistukea, jos sinullekin on käynyt noloja juttua kuukautisten aikana.

Kuukautiset ovat monelle naiselle välttämätön paha, johon eivät aina auta pillerit eivätkä kierukat. Kokosimme alle hauskimpia ja noloimpia tarinoita, joihin moni voi varmasti samaistua.

"Harrastimme seksiä poikaystäväni vanhempien autossa tien reunassa. Kun menimme kotiin ja ajoimme auton heidän valaistuun talliinsa huomasimme, että minulla oli alkanut menkat ja että takapenkki oli täynnä verta. Voi sitä shokin määrää, putsasimme autoa varmaan kaksi tuntia."

Anna

"Kun käytin tamponia ensimmäistä kertaa, olin jättänyt sen päälle sen muovin. Tamponi oli siis muovineen kaikkineen sisässäni monta tuntia."

Jonna

"Minulla oli valkoiset housut, kun kuukautiseni alkoivat. Ennen kuin huomasin vahingon tapahtuneen, oli minulla keskellä peppua pyöreä, punainen piste. Sain pitkäksi aikaa lempinimen Japaninlippu."

Laura

"Noloin ikinä on ollut tilanne, jossa olen alkanut hommiin random-tyypin kanssa, jonka olen poiminut mukaani baarista ja hän on yhtäkkiä nostanut kätensä housuistani ja todennut "Sulla taitaa olla menkat?"

Heidi

"Olin uimallissa ja hyppäsin viidestä metristä. Samalla sekunnilla kun iskeydyin veteen tajusin, että tamponi tuli osuman voimasta puoliksi ulos. Luulin, että kuolisin häpeästä kun luikin altaasta vessaan tamponi housuistani pippelin lailla törröttäen."

Jenni

"Vaihdoin tamponia ja yhtäkkiä huomasin, että vaikka olin jo poistanut tamponin, roikkui minusta edelleen naru. Järkytyin ja toivoin kyseessä olevan aistiharha, mutta ei. Sisälläni oli ollut kaksi tamponia, eikä minulla ollut mitään hajua kuinka kauan se toinen oli jo sisälläni asustellut."

Niina

"No tämä perus: harrastimme seksiä mieheni vanhempien luona ollessamme siellä käymässä. Kuukautiset alkoivat, lakana oli täynnä verta. Aamulla keksimme tarinan nenäverenvuodosta. Uskon, että hänen vanhempansa eivät uskoneet sitä; en vieläkään kehtaa katsoa heitä kunnolla silmiin."

Veera

Lue myös: Asiat, joita naiset ajattelevat kuukautisten aikana - nyt saa nauraa

Iskelmä ja The Voice kuuluvat SBS Discovery Radioon.

Kilpailut

Uusimmat