Tarjoile hedelmäsalaatti näyttävästi: Astia syntyy vesimelonista

04.03.2015 09:40 - Anna Hopi

Tiesitkö, että sisältä tyhjäksi kaiverrettu, halkaistu vesimeloni käy hyvin näyttävästä ja hauskasta tarjoiluastiasta?

Raakaruokataiteilija Suvituuli Siikasaari kirjoittaa blogeissaan intohimostaan - terveellisestä ravinnosta ja raakaruoista. Hän paljasti Iskelmälle hauskan tavan syödä tavanomaista jälkiruokaa hedelmäsalaattia.

- Vesimeloniruukku on oiva ja hauska astia juhliin tai illanistujaisiin. Mikäs sen hauskempi idea esimerkiksi kesän puutarhajuhliin kuin pöydän keskellä komeileva iso hedelmäruukku, josta jokainen voi närppiä herkkuja sormin tai haarukalla, riippuen juhlan yleisfiiliksestä. Säästyt myös tiskaukselta ja astian voit laittaa suoraan biojätteisiin kun herkut ovat syöty, kertoi Siikasaari.

Tähän salaattiin et tarvitse muuta kuin hedelmät, veitsen ja leikkuulaudan. Katso alta ohje trooppiseen hedelmäsalaattiin kahdelle. Jos järjestät juhlat tai syöjiä on muuten vain enemmän, varaudu suuremmalla annoksella.

Trooppinen hedelmäsalaatti

Vesimelonin puolikas

Banaani

Tuore mango

Puolikas ananas

Appelsiini

Mustikoita

Vadelmia

Leikkaa vesimeloni kahtia joko pituus- tai leveyssuunnassa (kuvassa leikattu leveyssuunnassa). Kaavi melonin hedelmäliha lusikalla omaan kulhoon odottamaan tai voit vaikkapa surauttaa hedelmälihan mehuksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Pilko muut hedelmät kuutioiksi. Laita ne satunnaisessa järjestyksessä melonin pohjalle ja viimeistele tämä värikäs rakkausannos mustikoilla ja vadelmilla. Mansikka ja karhunvatukka sopii myös hyvin salaattiin.

Vinkki! Voit myös pilkkoa mukaan esimerkiksi omenaa, päärynää, kiwi-hedelmää, viinirypäleitä, pithayan, hunajamelonia (siitäkin saa kauniin astian), vesimelonin hedelmälihaa, papayaa tai vaikkapa karambolaa. Suosittelen aina käyttämään luomuhedelmiä, etenkin viinirypäleissä. Näin vältyt nauttimasta hedelmän tai marjan ohessa suuren määrän hyönteistorjunta-aineita.

Voit myös leikata melonin pituussuunnassa, kovertaa se tyhjäksi ja asetella hedelmät omiin “vanoihin”, jolloin sinulla on monta kauniin väristä hedelmäriviä melonin sisällä. Käytä mielikuvitustasi! Ihanaa. Hauskaa, yksinkertaista ja taas jälleen kerran: luonnon omaa kaunista pikaruokaa!

Lue lisää raakaruokakokkailusta Suvituulin blogeistä täältä ja täältä.

 

Haluatko kokeilla raakasuklaan tekemistä? Katso simppeli ohje täältä.

Kilpailut

Uusimmat