Terveellistä herkkusuille - valmista kolmen raaka-aineen suklaapehmis!
Olemme aiemmin kertoneet banaanijäätelön tekemisestä. Nyt ohje on syytä herättää jälleen henkiin, koska kesä on ovella ja suut vettyvät makeista tuoksuista. Kävelet kauppahallissa ja himoitset sokerisia makuja. Tavallisen jäätelön sijaan voit tehdä oman versiosi suklaapehmiksestä.
Yksi annos:
1,5 tai 2 pienempää kypsää banaania
2-3 rkl raakakaakaojauhetta
kookosmaitoa notkistamiseen
Siivuta banaanit ja laita pariksi tunniksi pakastimeen. Laita banaaniviipaleet, raakakaakaojauhe ja ensin 2 rkl kookosmaitoa blenderiin. Sekoita.
Jos massa ei meinaa sekoittua, lisää kookoskermaa hillitysti vähitellen, sen verran että koostumus on samettisen ”pehmismäinen”. Koristele herkku oman mielesi mukaan, esimerkiksi marjoilla, pähkinöillä tai vaikka kaakaonibseillä.
Vinkki! Kookosmaidon sijaan voit käyttää myös esimerkiksi mantelimaitoa tai kauramaitoa. Maustamisessa toimivat erinomaisesti lime ja vanilja. Lime tuo jätskiin raikkautta ja vanilja taas makeutta. Jos haluat tehdä jäätelöstäsi supermakeaa, laita hunajaa joukkoon.