Vähennä syöpäriskiä - liiku edes vähän päivittäin

23.05.2016 08:12 - Iiro Myllymäki

Uuden tutkimuksen mukaan pienikin määrä päivittäistä liikuntaa vähentää syöpäriskiä.

Uuden suurtutkimuksen tulokset ovat omiaan motivoimaan ihmisiä säännölliseen liikuntaan. Tällä viikolla julkaistulla tutkimuksella on nimittäin todistettu, että jo vähäiselläkin säännöllisellä liikunnalla on yhteys vähäisempään riskiin sairastua peräti 13 syöpään. Tutkimuksen tekoon osallistui tieteilijöitä ympäri maailman, ja analyysin kohteena oli 1,44 miljoonasta ihmisestä kerätty laaja aineisto.

Näistä ihmisistä selvitettiin, kuinka usein he harrastivat liikuntaa ja kuinka fyysisesti rasittavaa heidän liikuntansa oli. Selvisi, että vaikka liikunta olisi ajallisesti suhteellisen vähäistä ja rasittavuudeltaan vain kohtalaisella tasolla, se vähentää ihmisen riskiä sairastua yhteensä 13 eri syöpään.

Mitä enemmän liikkuu, sitä pienempi riski

Aiemmissa tutkimuksissa on raportoitu liikunnan vähentävän keuhko- ja rintasyöpää sekä paksusuolen syöpää. Uuden tutkimuksen perusteella listaan voi lisätä myös maksa-, munuais-, maha-, veri-, luuydin- ja peräsuolisyövän sekä kohdun limakalvon, ruokatorven, pään ja niskan alueen sekä virtsarakon syövät.

Syöpään sairastumisen riski pieneni sitä enemmän mitä enemmän tutkittavat liikkuivat. Tutkimuksessa selvisi sekin, että liikuntaa harrastavilla ylipainoisilla on pienempi riski syöpään sairastumiseen kuin liikuntaa harrastamattomilla ylipainoisilla.

Tutkimuksesta raportoinut New York Times huomauttaa, että tutkimuksen rajoituksena on se, että ihmiset ovat sitä varten itse raportoineet liikkumistottumuksistaan. Nämä raportoinnit perustuvat muistiin, joka voi tunnetusti pettää. Tämä saattaa vaikuttaa jonkin verran tuloksiin. Joka tapauksessa selvää tuntuu olevan se, että nyt on 13 hyvää syytä lisää ottaa säännöllinen liikunta osaksi elämäntapaa.

Lähde: New York Times

Kilpailut

Uusimmat