Versioi Anssi Kelan Nostalgiaa-levyn kappale ja voita 9000 euron kitara!

17.09.2015 12:51 - Anna Hopi

Eniten katseluita YouTubessa kerännyt versio voittaa ainutlaatuisen tilaustyönä tehdyn Martin-kitaran, jonka arvo on noin 9000 euroa.

Tulevana perjantaina alkavassa uudessa Vain elämää –ohjelmassa mukana oleva Anssi Kela nautti ohjelman nauhoituksissa niin paljon kollegoidensa versioista omista biiseistään että haluaisi kuulla myös kuulijoidensa versioita kappaleistaan. Kela lanseeraakin nyt kilpailun, jossa haastaa kuulijansa versiomaan uuden Nostalgia –albuminsa kappaleita ja lataamaan tulkintansa  videona YouTubeen. Eniten YouTube-näyttöjä määräaikaan mennessä kerännyt video voittaa ainutlaatuisen tilaustyönä valmistetun Martinin akustisen kitaran.

- Nyt puhutaan ehkä siisteimmästä palkinnosta ikinä: voit voittaa itsellesi Martin-merkkisen akustisen kitaran. Eikä kyseessä ole edes mikä tahansa Martin, vaan custom-kitara, jollaisia on maailmassa vain kaksi kappaletta: toinen minulla ja toinen kenties sinulla, kertoo Anssi Kela.

- Teetin nimittäin Martinilla yhteistyössä Kitarapajan kanssa kaksi nimikkokitaraa, jotka perustuvat D-45 -malliin. Erikoista kitaroissa on avonaisemman soinnin takaava eteenpäin siirretty rimoitus, vintage-tyylinen virityskoneisto sekä musta väri höystettynä D-45 -tyyppisillä helmiäiskoristeluilla. Nyt kannattaa siis herätä syyshorroksesta ja alkaa viritellä omia soittimia. Tällaisia tilaisuuksia ei tule usein. Yllätä minut!

Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset. Tee versio jostain Nostalgiaa-albumin kappaleesta. Kuvaa esityksestäsi video ja lataa se YouTubeen. Eniten katsomisia määräaikaan mennessä saanut video voittaa tuon ainutlaatuisen, 8900 euron arvoisen kitaran. Aika alkaa nyt ja päättyy Martin nimipäivänä 10. marraskuuta kello 12.00.

Kilpailun tarkemmat ohjeet löytyvät Anssin kotisivuilta täältä.

Perjantaina alkaa myös Vain Kelan elämää -dokkari

Perjantaisin kello 21.30 Nelosen Ruutu-palvelussa pyörähtää käyntiin upouusi Vain Kelan elämää -dokumenttisarja, jossa seurataan Anssi Kelan taivalta Vain elämää -ohjelman parissa. Mitä Anssi tiesi muista artisteista etukäteen? Miten hän valitsi biisit, ja mitä hän niille teki ennen kuvauksia? Sarjan on toimittanut Jarkko Valtee.

Anssi Kelan toukokuussa julkaistulta Nostagiaa-albumilta on julkaistu singlet Nostalgiaa, Tanssilattialla ja Viimeinen yö. Bändinsä kanssa ahkerasti keikkaileva Anssi Kela on live-esiintymisten lisäksi lanseerannut myös suosituksi tulleet viikottaiset Facebook-livet. Jälkimäisistä pysyy ajan tasalla seuraamalla miehen Facebook-sivuja, livekeikat puolestaan löytyvät täältä.

 Anssi Kelan Vain elämää -päivä on 16. lokakuuta.

 

Kilpailut

Uusimmat