Yle: Miten alkoholistien lapset selvisivät rankasta lapsuudesta?

14.02.2015 12:51 - Anna Hopi

Moni suomalainen aikuinen muistaa vielä alkoholinhuuruisen lapsuuden, jossa ei ollut turvaa. Yle suoritti kyselyn, jossa jo aikuiseksi kasvaneet alkoholistiperheiden lapset saivat kertoa kokemuksiaan selviämisestä.

Allaolevat Ylen verkkosivuilla julkaistut tekstit kertovat keinoista, joilla menneisyyden tuskaa on onnistuttu käsittelemään niin, etteivät muistot enää vainoa tätä hetkeä.

"Puhuminen psykologin kanssa. Tiedostan omat traumani, ja sen mistä ne johtuvat. Olen keskustellut jonkun verran alkoholinkäytöstä vanhempieni kanssa, vaikka se on hankalaa eikä aina kovin hedelmällistä. He eivät ymmärrä, mitä ovat aiheuttaneet minulle ja sisaruksilleni. Olen huomannut, että monella muulla on samanlaisia lapsuusmuistoja. Sisaruksieni kanssa puhuminen on auttanut. Myös pelkkä hiljainen pohdiskelu auttaa, ja mikä parasta, aika auttaa - ja välimatka. Olen hyväksynyt sen, että jäin ilman turvallista lapsuutta, ja nyt haluan turvata omien lapsieni turvallisen ja päihteettömän kodin."

"Kirjoittaminen. Ei päiväkirjaa, vaan tilannekuvauksia, kun niissä on ilmaantunut jokin vahva tunne, esim. pelko, viha, hyökkäys, syyttely, mielistely, masentuminen, ahdistus ilman varsinaista syytä. Ja kohta kohdalta läpikäymällä tunteisiin liittyneet ajatukset, joille on löytynyt samankaltainen sisältöyhteys lapsuuden tilanteiden kanssa. Olen katsonut aikuisena itseäni lapsena. Kognitiivinen lyhytterapia on myös opettanut ymmärtämään tunteen, ajattelun ja käyttäytymisen vaikutuksia toisiinsa. Hetki hetkeltä seisomaan nouseminen, itsensä kohtaaminen ja itsevastuullisuuden kasvu ovat auttaneet."

"Hyvien ystävien kanssa juttelu, ja myös isosiskon kanssa ollaan näistä puhuttu. Hän asui isän kanssa, sielläkin oli alkoholismia."

"Olemme sisarusteni ja äidin kanssa käyneet lapsuuden asioita läpi. Ikäänkuin terapoineet toinen toistamme."

Lue koko teksti täältä.

Lähde: Yle.

 

Nainen eli vuoden ilman alkoholia. Lue täältä, millaiset suuret muutokset se teki hänen elämäänsä.

Kilpailut

Uusimmat