Kuva: Fotolia

Miten pelastaa veden varaan joutunut? Katso selkeä ohjevideo

21.06.2017 14:45 - Reija Saarinen

Itse ei kannata hypätä veteen heti. Se kun on vasta viimeinen vaihtoehto.

Hukkumiset lisääntyvät Suomessa aina kesällä. Syynä on tietenkin lämmin ilma, joka houkuttaa niin uimaan kuin kalareissuillekin.

Suomalaisten hukkumisien taustalla ei kuitenkaan yleensä oli uimataidottomuus.

-  Yksi iso syy on alkoholi. Yli puolet hukkuneista on humalassa. Usein myös pelastusliivejä ei ole laitettu kunnolla päälle. Jopa kahdeksan kymmenestä olisi pystytty pelastamaan, jos pelastusliivit olisi puettu oikein ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa, toteaa Suoma Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton projektikoordinaattori Laura Sulkava kertoo Huomenta Suomen haastattelussa.

Mutta miten sitten voi parhaiten auttaa veteen pudonnutta kaveria? Sulkavan mukaan veteen voi heittää esimerkiksi naruun sidotun kanisterin, joka riittää kelluttamaan veden varassa olevaa sen aikaa, että hänet saadaan turvaan. Veteen hyppäämistä hän ei sen sijaan suosittele.

- Veteen hyppääminen on viimeinen vaihtoehto.

Katso alla olevalta videolta tarkat ohjeet pelastamiseen.

Lue myös: Mitä ovat sekundaarinen- ja kuivahukkuminen? Tunnista oireet ja toimi hätätilanteessa

Kilpailut

Uusimmat