Kuva: Fotolia

Lähes yliluonnolliselta kuulostava kertomus: Koiran erinomainen kuulo pelasti naisen hengen

21.07.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Sisarensa Pippa-koiraa ulkoiluttamassa ollut nainen pelastui täpärästi, koska koira veti häntä sinnikkäästi toiseen suuntaan.

Corgit osaavat olla hyvinkin itsepäisiä koiria, mutta eräs koira todisti sinnikkyydestä olevan myös hyötyä. Peggy Keating-Bolm rakastaa sisarensa kolmevuotiasta Pippa-corgia. Hän tykkää käydä koiran kanssa lenkeillä lähiympäristössään. 

Yhtenä päivänä Keating-Bom oli koiran kanssa lenkilllä, kun se äkkiä aloitti hurjan haukkumisen vetäen samalla vimmatusti Keating-Bomia toiseen suuntaan. Nainen ei ollut ikinä nähnyt koiraa sellaisena, joten hän seurasi eläintä hämmästyneenä. Samaan aikaan naisen takaa kuului hurja räsähdys, joka halkoi ilmaa. 

Keating-Bom kääntyi katsomaan taakseen vain nähdäkseen ison oksan katkenneen läheisestä puusta ja pudonneen juuri siihen kohtaan, missä parivaljakko oli äsken ollut. Nainen on varma, että koira kuuli jo ennen katkeamista oksan ritinän, jonka hän käsitti vaaraksi. 

"Pippa ehdottomasti pelasti henkeni. Olisin loukkaantunut, jos oksa olisi osunut minuun. Siinä olisi voinut käydä myös paljon pahemmin." 

Koirilla on erinomainen kuulo. He voivat kuulla jopa kaksi oktaavia korkeampia ääniä, kuin ihmiset. Tämä oli syynä siihen, että Pippa-corgi pystyi kuulemaan oksan katkeamisen jo ennen varsinaista oksan irtoamista. Koira pystyi myös hahmottamaan mikä oksa ääntä piti.

Pippa on saanut paljon rapsutuksia tapauksen jälkeen. Peggy keating-Bolm myös rakastaa siskonsa koiraa tällä hetkellä vielä entistäkin enemmän. 

Lue myös: Corgi hierotaan taivaisiin - koiran hyvän olon hetki leviää verkossa

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat