Kuva: Fotolia

Kuinka suloisia kuvia - poliisi istuutui 1-vuotiaan tytön kanssa teekutsuille

28.07.2017 08:15 - Katariina Auvinen

Vuotta aiemmin kyseinen poliisi oli auttanut äitiä synnytyksessä.

Teksasilaisen poliisin Mark Dieboldin uusi Facebookin profiilikuva on todella suloinen. Siinä Diebold istuu poliisin univormussa pienen pienellä tuolilla viettäen samalla teehetkeä 1-vuotiaan lapsen kanssa. 

Vuoden vanha tyttö on nimeltään Evelyn Hall, joka päätti vuosi sitten tulla maailmaan hieman nopeammin kuin oli tarkoitus. Evelynin äiti, Destinyt Hall, tunsi synnytyksen käynnistyvän ja lähti ajamaan kohti sairaalaa. Synnytys eteni kuitenkin sen verran nopeasti, että tytär syntyi lopulta paikallisen huoltoaseman pihalle konstaapeli Mark Dieboldin avustamana. 

Kiltti poliisi juhlisti tytön syntymäpäiviä leikkimällä tämän kanssa teekutsuja. Tilanteesta otettiin suloisia kuvia, joissa Diebold leikkii tytön kanssa. Synnytys yhdisti Hallin perheen ja Dieboldin siinä määrin, että heistä on tullut ystäviä keskenään. Destiny Hall jaksaa ylistää poliisin toimintaa ja hänen sydämellisyyttään. 

"Mark Diebold on todellakin kiltein, aidoin, rakastavin ja ajattelevaisin ihminen, jonka olemme ikinä tavanneet. Hän jaksaa aina miettiä toisia ihmisiä ja välittää heistä. Olemme siunattuja saadessamme kutsua häntä ystäväksemme." 

Katso suloiset kuvat kaksikosta alta. 

Lue myös: 3-vuotias tyttö jäljittelee kuvissaan upeasti julkkisnaisia - katso kuvat, joilla on tärkeä viesti

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat