Kuva: Shutterstock

"Lapselle voi antaa minkä sukunimen tahansa" ja muut erikoisimmat nimilait rapakon takaa

23.06.2018 17:15 - Rea Tallgren

Amerikassa nimilait ovat huomattavasti löyhempiä kuin Suomessa.

Suomessa suojeltua sukunimeä ei voi valita itselleen, ellei pysty osoittamaan, että se kuuluisi juuri sinulle. Lisäksi lapsen etunimet hyväksytään viime kädessä viranomaisten toimesta, ja todella harvinaiset nimet saattavatkin tulla tyrmätyiksi. Amerikassa lait ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja eroavat toisistaan myös osavaltiotasolla. The List -sivusto on koonnut erikoisimmat piirteet Yhdysvaltojen nimilaista listaan. 

Valitse mikä vaan sukunimi

Kentuckyssa lapselle voi valita vapaasti minkä tahansa sukunimen. Jos vanhemmat ovat eronneet tai asumuserossa, saa se vanhempi, jolla on lapsen huoltajuus, valita sukunimen. Mikäli vanhemmat ovat yhdessä, mutta eivät naimisissa, saa äiti valita sukunimen lapselle. 

(kuva: Shutterstock )

Nimi ei pakollinen

Connecticutissa ja Michiganissa nimen antaminen lapselle ei ole välttämätöntä. Yleensä nimi pitää löytyä syntymätodistuksesta, mutta näissä osavaltioissa asia on toisin. 

Osavaltio voi auttaa nimen valitsemisessa

Jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, mikä nimi lapselle annetaan, voi osavaltio auttaa. Floridan nimilaki sanoo, että mikäli vanhemmat eivät pysty päätöstä tekemään, tekee osavaltio sen heidän puolestaan. Mikäli sukunimestä ei päästä selvyyteen, muodostetaan lapselle yhdistelmäsukunimi vanhempien nimistä niin, että väliin tulee viiva ja nimet tulevat aakkosjärjestykseen.

Etunimeä ei merkitä syntymätodistukseen ennen kuin vanhemmat pääsevät sellaisesta sopuun, mutta mikäli sopua ei ala syntyä, määrää Florida etunimenkin. 

(kuva: Shutterstock)

Isän sukunimi voittaa

Tennesseessä ja Louisianassa isän sukunimi on vahvoilla, kun vauva syntyy. Jos pariskunta on ollut naimisissa tai ei ole ollut avioerossa yli 300 päivän ajan vauvan syntyessä, saa vauva automaattisesti isän sukunimen. Nimeä ei myöskään voi vaihtaa, ellei isä anna siihen kirjallista suostumusta. 

Ei aksenttimerkkejä

Kaliforniassa ei saa lisätä nimiin aksenttimerkkejä. Ne jätetään pois myös esimerkiksi avioliittotodistuksista. Tämä juontaa juurensa vuonna 1986 pidettyyn äänestykseen, jossa englannista tehtiin Kalifornian virallinen kieli. Esimerkiksi syntymätodistusta netissä täyttäessä, aksenttimerkkien lisääminen ei edes onnistu, koska ohjelmat on tehty niin. Beyoncé ei esimerkiksi voisi Kalifornian virallisissa papereissa käyttää oikeinkirjoitettua nimeään!

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Kansainväliset vauvannimet, jotka kasvattavat suosiotaan - sopivat myös Suomeen

Lähde: The List

Kilpailut

Uusimmat