Kuva: Fotolia

"Ajoin päivän viimeisen taksiasiakkaan kotipihaani" - suomalaisten hajamieliset teot naurattavat

19.03.2019 17:00 - Senni Loikala

Joskus muisti pettää pahemman kerran, mutta tilanteille voi usein nauraa jälkikäteen.

Moni on unohtanut avaimet kotiinsa, mutta joskus hajamielisyys menee astetta pidemmälle. Radio Novan juontaja Esko Eerikäinen, 45, kannusti tiistain lähetyksessään kuuntelijoita kertomaan, miten suuria unohduksia heille on sattunut. Pian studioon sateli viestejä. Kokosimme kuuntelijoiden kohtaamat hupaisimmat kommellukset alle.

Unohdin opaskoirani ruokakauppaan. Lähdin ulos ja ihmettelin, miksi liikkuminen oli niin tahmeaa. Koira makasi hyllyjen välissä, minne olin jättänyt sen.” -Ulla

Nuoremman poikamme kastajaispäivänä ihmeteltiin, missä kummit ovat. Hetki meni, ennen kuin muistettiin, että meidän piti hakea heidät. Kummit odottivat kotipihassa. Onneksi kastajaiset saatiin pidettyä.” -Anonyymi

Olin kymmenvuotiaana isoisäni kanssa uimahallissa. Menin saunan jälkeen suihkuun, ja isoisä lähti jo hallin puolelle. Puin uimahousut ja menin perässä. Näin isoisäni seisomassa hyppykorokkeella ilman uimahousuja, hän venytteli ja sukelsi altaaseen. Naispuolisten uimareiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset.” -Kimmo

"Mieheni unohti minut Saksan autobaanalla sijainneelle huoltoasemalle. Kävin naistenhuoneessa ja sillä välin auto oli tankattu ja ukko kiihdytti eteenpäin. Vieressä tankannut pariskunta oli valmis, he ottivat minut kyytiin, sillä kännykkäni oli jäänyt autoon. Ajoimme isännän kiinni ja pääsimme rinnalle ajamaan, jolloin vilkuttelin ja huidoin aikani, kunnes mieheni katsahti sivulle ja vilkutti takaisin. Kesti hetken, ennen kuin hän tajusi, että sehän on oma vaimo." -Mervi

Ajan taksia. Kerran työpäivän lopuksi ajoin viimeisen asiakkaan kotipihaani. Hän istui niin hiljaa takapenkillä.” -Kati

Tästä on kulunut aikaa pian 20 vuotta. Menin vaunuissa olevan vauvani kanssa ruokakauppaan. Otin vaunujen lisäksi ostoskärryt työntöön. Kaupan toisessa päässä huomasin, että työntelin pelkkiä ostoskärryjä. Otin kiireesi pakkia ja vaunut löytyivät mehuhyllyjen luota. Päästiin kassalle ja tein lähtöä lapsen kanssa, kun kassaneiti huikkasi perään, että otatko ostoksesi mukaan.” -Anonyymi

"Tämä hoitaja lähti kauhealla kiireellä viemään kehitysvammaista asiakastaan hammaslääkäriin. Jostain käsittämättömästä syystä ajoin hammashoitolan sijasta lähikaupan pihaan. Siinä parkkipaikalla ihmetellessäni tajusin, että hitto vie, väärä asukas kyydissä. Takaisin asuntolaan ajellessamme tajusin, että hammaslääkäriaika on vasta huomenna." -Anonyymi

Kävin nelivuotiaan poikani kanssa Turun kauppatorin hampurilaiskioskilla. Nostin poikani istumaan luukun tasolle ja tein tilauksen. Pian otin ostokset kainaloon ja lähdin kävelemään takaisin autolle, kunnes takanani jonottaneet huusivat perääni, että ”unohtuiko sinulta jotakin luukulle?” En koskaan ole hävennyt niin paljon.” -Kaisa

Kuuntele Radio Novan Päivää maanantaista torstaihin kello 10-14 ja perjantaisin 10-15. Seuraa ohjelmaa myös Facebookissa.

Radio Nova, Iskelmä, Kiss ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Kuinka hyvä muisti sinulla todellisuudessa on? Tee simppeli testi

Kilpailut

Uusimmat