Kuva: Shutterstock

IL: Kukkuböö, Mikonpentu, Monkeybear - nämä ja monta muuta erikoista etunimeä kiellettiin vuonna 2023

26.01.2024 20:15 - Minttu Tikkanen

Hyväksynnän saivat muun muassa Sovinto, Sopuli ja Kuippana.

Kuluneen viiden vuoden aikana Suomessa Väestötietorekisteriin on hyväksytty jopa 6000 täysin uutta etunimeä. Viime vuonnakin suomalaiset hakivat lupaa monille erikoisille etunimille joko annettavaksi lapselle tai vaihdettavaksi aikuisena. 

Oikeusministeriön alla toimiva nimilautakunta tekee joka vuosi harkitsee joka vuosi päätöksiä hyväksytyistä ja hylätyistä uusista nimistä. Osa uusista nimistä koetaan lapselle tai aikuisena nimeään vaihtavalle soveltuviksi, osa hylätään esimerkiksi loukkaavuuden tai kieliopin vuoksi.

Tänä vuonna noin puolet hyväksyttyjen ja hylättyjen nimien listalla olevista nimistä ovat olleet ehdotettuina aikuisille nimenvaihtajille ja puolet annettavaksi lapselle. Listasta uutisoi muun muassa Iltalehti.

Vuonna 2023 hyväksyttiin etunimiksi

Ahjo

Autumnus

Broka

Erkut

Jarppa

Jesman

Johannas

Jovva

Kerppu

Kilves

Kuippana

Lacrima

Laser

Lokintytär

Lurich

Merenptah

Merkkari

Naakanpoika

Nokkonen

Odotettu

Paiu

Ruutu

Sacada

Sopuli

Sovinto

 Tihu

Tusse

Tähetär

Viená

Virrantytär

Viuhka

Wadilla

Weanna

Winna

Wionel

Ådelia

Vuonna 2023 hylättiin nämä ehdotetut etunimet

Âdalmiina

Adessá

Asmodeus

Awelia

Carlén

Costamus

Dín

eldorado

Enaiya

Fiian

Freiherr

Glitch

Haybis

Hendriksson

H'Serena

Ignatzius

Ingrefr

ismacil

Jeesuksen

Jeoneff

Jezebella

Kaliber

Krauce

Kukkuböö

Laaz

Michelsson

Mielivalta

Mikonmuksu

Mikonpentu

Monkeybear

Nex

Nosfe

Odottama

Padmé

Patsoleus

Ríaz

Roméa

Senator

Sepé

Shmucc 

Sotavalta

Teflon

Trip

Tuomisenpoika

Vasara

Voldemort

Walmu

Wege

Wiena

Wilu

Yenet

Yes

Yún

Lue myös: Lapsille annetuissa nimissä trendi on selkeä - katso, mitkä olivat suosituimmat nimet viime vuonna

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat