Kuva: Fotolia

Nautitko surullisen musiikin kuuntelusta? Kertoo paljon luonteestasi

23.09.2016 09:15 - Reija Saarinen

Empaattinen ihminen kokee surullisen musiikin eri tavalla.

Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että empaattiset ihmiset nauttivat surullisen musiikin kuuntelusta. Heille kokemus on tutkijoiden mukaan voimakas ja liikuttava, mutta kaikesta huolimatta positiivinen.

Tutkimus toteutettiin siten, että noin sataa miestä ja naista pyydettiin kuuntelemaan tuntematonta pätkä hyvin surullista instrumentaalikappaletta. Samalla heidän tuli kertoa, millaisia tuntemuksia kappale heissä herättää. Vastaukset luokiteltiin kolmeen ryhmään - rento, koskettava ja ahdistava.

Ne, jotka kuvasivat kokemusta hyvin surulliseksi, kokivat myös suurta nautintoa.

- Aiemmin on todettu, että ihminen kokee paradoksaalista mielihyvää tehdessään traagista taidetta, mutta tämä näyttää olevan voimakkaampaa niillä, joilla on kyky sitoutua muiden ihmisten tunteisiin, tutkija Tuomas Eerola toteaa.

- Toisaalta taas heikosti empatiaan taipuvaiset ihmiset eivät tunteneet samoin kuunnellessaan surullista musiikkia.

Jos siis ihminen on hyvin empaattinen ja herkkä, kokee hän surullisen musiikin kuuntelussakin jotain positiivista.

- Se, että empaattinen ihminen voi tuntea niin suuria tunteita liittyy siihen, että he pystyvät uppoutumaan musiikin esittämiin tunteisiin empatian kautta.

Lue myös: Kuinka empaattinen olet? Selvitä nopealla testillä

Lähde: Health 24

Kilpailut

Uusimmat