Nuoren harrastustoiminta ehkäisee syrjäytymistä - Me Säätiö tukee vähävaraisten perheiden arkea

09.01.2017 14:15 - Senja Rapila

Me Säätiön tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa. Tavoitteena on, että 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä nuorta.

Me Säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord kertoi Radio Novan haastattelussa, että nuoren syrjäytymiseen voi olla monia syitä. Syyt voivat löytyä kotoa, koulusta tai nuoren omasta terveydestä. Nordin kertoman mukaan joka päivä 7-8 alle kolmekymmentä vuotiasta nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia.

- Ei ole varmasti yhtä yksittäistä syytä minkä takia joku tipahtaa kelkasta, mutta siellä taustalla voi olla useita yksittäisiä tekijöitä. Voi olla yksinäisyyttä, voi olla perheessä haasteita; vanhemmilla ei ole mahdollisesti tarpeeksi voimavaroja tukea omia lapsiaan riittävästi, Me-säätiön toimitusjohtaja kertoi Radio Novan Aamun Aki Linnanahteelle ja Minna Kuukalle.

- Voi olla kiusaamista, voi olla että jostain syystä koulussa on muita haasteita. Siinä tilanteessa nuori lähtee sitten tippumaan ja elämä lähtee ehkä väärille urille.

Harrastustoiminta on kiusaamista suojaava tekijä

Entä voiko "parempiosaisten" perheiden lapset syrjäytyä?

- Kyllä minun kokemukseni on, että ihan kaikista yhteiskuntaluokista voi syrjäytyä. Toki siis esimerkiksi perheellä, ketkä elää köyhyysrajan alapuolella, ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tarjota lapselle samanlaisia asioita, mistä he mahdollisesti tykkäävät, Nord kommentoi. 

Nordin mielestä harrastustoiminta on lapselle tai nuorelle todella tärkeää ja auttaa tätä löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Harrastustoiminta voi tuoda muuten yksinäiselle lapselle myös paljon uusia ystäviä.

- Harrastustoiminta on monelle lapselle ja nuorelle suojaava tekijä. Tai ylipäätänsä jos miettii että kuulut johonkin yhteisöön ja sitten sinulla ei ole mahdollisuutta tehdä samanlaisia asioita mitä kaverit tekevät, se voi syrjäyttävä tekijä.

Koska harrastaminen on monesti todella kallista, haluaa Me Säätiö tarjota nuorille harrastusmahdollisuuksia, mitä he eivät välttämättä olisi heille mahdollisia heidän vanhempiensa pienien tulojen vuoksi.

- Meidän tavoitteenamme on, että voisimme luoda sellaisia malleja, että kaikki lapset ja nuoret saisivat ainakin sen yhden harrastuksen.

Mitä ovat Me-talot?

- Me-talot ovat alueen yhteisöllisiä keskuksia, joihin rakennamme hyvin vahvasti sen aluen asukkaiden tarpeesta erilaista toimintaa ja tukea. Sinne integroidaan myös kunnan palveluita ja sinne kaikki järjestöt ovat tervetulleita tuottamaan erilaisia työmuotoja, mutta nimenomaan niin, että alueen asukkaat itse miettivät ja sanoittavat mitä he oikeasti kokevat tarvitsevansa alueella, Nord kertoo.

Voit kuunnella koko haastattelun yläpuolelta.

Voit tutustua Me Säätiön toimintaan heidän nettisivuillaan. Pääset tykkäämään Me-talojen Facebook-ryhmästä täällä.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novassa arkisin klo 6-10. Seuraa heitä Radio Novan Aamun Facebook-sivulla, jonka löydät täältä.

Lue myös: Oletko puhelinriippuvainen? Viraaliseksi mennyt milleniaalivideo hätkähdyttää ja pistää miettimään

Kilpailut

Uusimmat