Kuva: Fotolia

Oletko joskus hätistänyt pulun tiehensä? Tee se ensi kerralla ystävällisesti

23.09.2016 20:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan pulut ovat luultua fiksumpia kavereita.

Vaikka mielesi tekisi hätistää pulu läheltäsi pois kirosanojen säestämänä, kannattaa sinun pitää mölyt mahassasi. Tuoreen, uusiseelantilaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan pulut oppivat tunnistamaan sanoja. Tutkimuksesta uutisoi npr ja se on julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Tutkimuksessa koulutettiin neljä pulua tunnistamaan yleisimpiä englannin kielen kirjainyhdistelmiä. Pulut oppivat tunnistamaan muutaman tusinan eri sanoja 70 prosentin tarkkuudella.

Kaikista etevin pulu oppi tunnistamaan peräti 60 sanaa, jotka se osasi erottaa tuhannen mitään tarkoittamattoman kirjainyhdistelmän joukosta.

- Tämä todistaa, ettei pelkästään ihmisellä ole erilaisia taitoja. Saattaa olla, että ominaisuutemme ovat samoja, mutta ihmisillä ne ovat vain selvästi parempia, tutkija Damian Scarf selvittää.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jonkin muun eläimen kuin nisäkkään, aivot pystyvät tunnistamaan kirjaimia. Näin ollen leikkimielisesti voidaan sanoa, että jatkossa kannattaa olla puluille ystävällinen, etteivät ne vain pahoita mieltään.

Lue myös: Minkä eläimen näet ensimmäisenä jonossa? Psykologinen testi paljastaa todellisen minäsi

Lue myös: Kiinasta löydettiin karmiva eläin - mikä ihmeen laji on kyseessä? Katso

Lue myös: Mitä lemmikit puuhaavat, kun ovat yksin kotona? Katso hulvaton video

Lähde: npr

Kilpailut

Uusimmat