Iskelmän lista sai uuden ykkösen


Iskelmä | 30.06.2012 16:39 | Antti Granlund


Valta on vaihtunut Iskelmän listalla viiden viikon tauon jälkeen. Tuore lista julkistettiin lauantaina iltapäivällä.

Uusi ykkönen on Elonkerjuun tuore single Viistäköön siipeni maata. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen julkaistu kappale uuden solistin Juha Lagströmin kanssa. Laulu nousi kärkeen heti ensimmäisellä viikollaan.

- Nautin siitä 70-luvun discohengestä ja Simon tekemästä tekstistä. Se kappale on periksiantamattomuutta ja toivoa täynnä. Toivottavasti siitä kuuluu se, ettei tämä elämä nyt niin kauhean vakavaa ole, Lagström kommentoi Iskelmälle kesäkuussa.

Listan ykkösenä viisi viikkoa ollut Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin oli tällä viikolla listan sijalla kaksi ja Lauri Tähkän Kesä eletään sijalla kolme. Toisena uutena ehdokkaana listalle pyrkinyt Elokuun Saatilla äänestettiin sijalle kahdeksan.

Ensi viikon listalle pyrkivät Laura Voutilaisen Kokonainen nainen ja Neljän Ruusun Seitsemän päivää selvinpäin.

Iskelmän lista kuullaan lauantaina kello 14-16. Kahdeksan kärjessä myös sunnuntaina kello 20-21 ja keskiviikkona 18-19. Äänestää voi tästä.





Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/ISKELMA

AamuKlubi kiertää maata 10.-14.6.
7.06.2013 14:37 | Iskelmä | Ari Ojala


Antti ja Anna-Mari hyppäävät tien päälle ja kansan keskelle 10.-14.6.  AamuKlubi kiertää maata ja kauppakeskuksia huippuartistien seurassa.




Iskelmäfestivaalin ohjelma ja esiintymisajat julkaistu
3.06.2013 09:02 | Iskelmä | Ari Ojala


Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna (27.-29.6.) järjestettävän Iskelmäfestivaalin lopullinen esiintyjälista ja esiintymisaikataulut on julkaistu. Katso aikataulu.




Voice of Finland -voittaja esiintyy Iskelmäfestivaalilla
8.05.2013 13:25 | Iskelmä | Juuso Vainio


Antti Railion lisäksi festariesiintyjien joukkoon liittyy Jani & Jetsetters.




Iskelmäraatilaiset valitsivat Neljänsuoran seuraavan singlen – katso äänestystulos
23.04.2013 14:30 | Iskelmä | Juuso Vainio


Iskelmäraadissa oli kuunneltavissa kolme kappaletta, joista eniten ääniä saanut julkaistaan singlenä.





Jonne Aaron -viikonloppu Iskelmällä – katso lista uuden levyn kappaleista
18.04.2013 18:24 | Iskelmä | Juuso Vainio


Perjantaista sunnuntaihin Iskelmällä kuullaan Jonne Aaronin uutta musiikkia sekä hänen haastatteluitaan.




Ainutlaatuinen mahdollisuus: Kuuntele laulut ja valitse Neljänsuoran seuraava sinkku!
8.04.2013 12:01 | Iskelmä | Juuso Vainio


Iskelmäraadin äänestystulos vaikuttaa siihen, mistä kappaleesta tulee Neljänsuoran seuraava single.




Maanantaista alkaen Iskelmällä: Varhais-Aamuklubi!
6.04.2013 08:21 | Iskelmä | Juuso Vainio


Nyt Iskelmän kuuntelijoilla on hyvä syy herätä tavallista aikaisemmin.




Iskelmällä vietetään Arttu Wiskari -viikonloppua – kerro suosikkilaulusi
4.04.2013 17:45 | Iskelmä | Juuso Vainio


Arttu Wiskarin uusi Tappavan hiljainen rivarinpätkä -albumi julkaistaan ensi viikon perjantaina. Levystä saa ennakkomaistiaisia jo tänä viikonloppuna.




Huippuartistit ylistävät Iskelmä-festivaalia – 'Kesän paras tapahtuma!'
4.03.2013 13:01 | Iskelmä | Juuso Vainio


Festivaali järjestetään Himoksella kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.




Vuosiäänestyksen toinen kierros on käynnissä
21.01.2013 09:06 | Iskelmä | Ari Ojala


Iskelmä Gaalassa jaettavien palkintojen saajat ratkaistaan nyt. Katso ketkä pääsivät toiselle kierrokselle ja äänestä suosikkejasi.  






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko




























Hae