Kuva: Fotolia

Kukkakaalipohjainen juustopizza on terveellisempi vaihtoehto herkutteluun - ota resepti haltuun

14.07.2017 14:15 - Senja Rapila

Pizzapohja valmistuu kukkakaalista kokonaan ilman jauhoja.

Kukkakaalista tehty pizzapohja sopii myös gluteenittomille!

Juustoinen pizza kukkakaalipohjalla

3,5 dl kukkakaalia eli noin keskikokoinen kukkakaali
1 iso kananmuna kevyesti vatkattuna
3 dl mozzarella-raastetta
2 tl parmesaaniraastetta
suolaa
mustapippuria

Täyte
0,5 dl tomaattipyrettä
kirsikkatomaatteja
2 valkosipulinkynttä pilkottuina
(chiliä oman maun mukaan)
tuoretta basilikaa

1. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Ota esille pelti ja leivinpaperi.

2. Murskaa kukkakaali tehosekoittimessa niin, että siitä tulee riisimäistä, pientä murua. Vaihtoehtoisesti pilko veitsellä niin pieneksi kuin pystyt. Laita murut suureen kulhoon ja mikroon 7-8 minuutiksi tai niin pitkäksi ajaksi, että kaali pehmenee. Anna jäähtyä.

3. Sekoita kukkakaalin joukkoon kevyesti vatkattu kananmuna, 2 dl mozzarellaraastetta, parmesaaniraaste, suolaa ja pippuria. Kun seos on tasaista, taputtele seos leivinpaperille.

4. Paista uunissa 10-15 minuuttia, tai kunnes pohja saa kultaisen pinnan.

5. Lisää esipaistetun pohjan päälle tomaattipyre, loput mozzarellaraasteesta, haluamasi määrä pilkottuja kirsikkatomaatteja, valkosipuli ja halutessasi chiliä. Paista uunissa niin pitkään, että juusto on sulanut (noin 10 minuuttia). 

6. Koristele valmis pizza basilikan tuoreilla lehdillä ja nauti!

(kuva: Fotolia)

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Terveellinen jäätelöherkku valmistuu helposti kotona – et tarvitse kuin yhden raaka-aineen

Lue myös: Kahden raaka-aineen pannukakut ovat terveellinen vaihtoehto herkuttelulle - katso ohje

Kilpailut

Uusimmat