Kuva: Fotolia

Matkailija, pakkaa laukkusi järkevästi ja tilaa säästäen – 6 asiaa, joita et tarvitse mukaan lomalle

07.07.2017 19:15 - Emmi Moilanen

Mukaan otettavien hygieniatarvikkeiden tai lomalukemisen määrästä kannattaa karsia ensimmäisenä silloin, kun pakkaustilaa on rajallisesti.

Pakkaaminen on taitolaji ja harva meistä haluaa matkustellessa kantaa ylimääräistä tavaraa mukanaan. Joskus voi kuitenkin tuntua vaikealta arvioida, mitä kaikkea loman aikana todella tulee tarvitsemaan, ja onko esimerkiksi kannettava tietokone tarpeellista ottaa mukaan ihan jokaiselle reissulle.

Popsugar teki listan asioista, jotka kannattaa suosiolla jättää pakkaamatta mukaan seuraavan kerran, kun suuntaa lomalle.

1. Kannettava tietokone

Tavallisella lomamatkalla tulee harvoin vastaan tilanteita, joissa todella tarvitset kannetavan tietokoneen tehoja. Älypuhelimella pystyy hoitamaan kätevästi lähes kaiken, mitä onnistuneella matkalla tarvitseekin hoitaa. Lippujen ostaminen ennakkoon, karttapalvelujen käyttäminen ja valokuvien päivittäminen sosiaaliseen mediaan onnistuvat kätevästi pelkän kännykän avulla jos matkakohteessasi on saatavilla internetyhteys.

2. Useampi kuin yksi kirja

Kirjat vievät matkalaukussa turhaa tilaa etenkin silloin, jos matkustat lentokoneessa ainoastaan käsimatkatavaroiden kanssa. On todennäköistä, että perille päästyäsi ja kohteen nähtävyyksistä nauttiessasi et ehdi syventyä kuin yhteen kirjaan lomasi aikana.

Jos esimerkiksi rantaloman takia sinua kuitenkin houkuttelee kantaa lomalukemista mukanasi enemmänkin, e-kirjat tai kirjallisuuden ostaminen paikanpäältä ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Luetut kirjat voit antaa kiertoon ystävällesi tai jättää paikallisen hotellin hyllyyn, josta toiset matkailijat voivat valita lomalukemista itselleen.

3. Loputon määrä hygieniatarvikkeita

Jos yövyt lomasi aikana hotellissa, kannattaa miettiä kuinka paljon hygieniatarvikkeita on kannattavaa pakata mukaan. Saippua, shampoo, hoitoaine ja suihkugeeli löytyvät yleensä hotellin puolesta. Useiden hotellihuoneiden varusteluun kuuluu myös fööni hiusten kuivaamista varten.

Jos kuitenkin hiuksesi tarvitsevat tietyn pesuaineen pysyäkseen hyväkuntoisina ja kiiltävinä, pakkaa nesteet matkakokoisiin pulloihin ja säästyt painavilta kantamuksilta.

4. Enemmän kuin kaksi paria kenkiä

Reissatessa matkalaukkuun on hyvä varata yhdet mukavat kengät, joissa jalat jaksavat myös pidempiä kävelymatkoja. Toinen mukaan pakattava kenkäpari voi olla esimerkiksi käytännölliset sandaalit, jotka ovat helppo yhdistää niin bikineihin kuin kesämekkoonkin.

5. Vaatekappaleet, joita tiedät käyttäväsi vain kerran matkan aikana

Pakkaamisen tärkeimpiä kulmakiviä on ottaa mukaan mahdollisimman monikäyttöisiä vaatteita, joista on helppo luoda erilaisia asukokonaisuuksia. Jätä siis paksu villapaita tai puvuntakki suosiolla kotiin, jos tiedät matkan aikana tarjoutuvan vain yhden tilaisuuden, jossa pääset pitämään kyseistä vaatekappaletta ylläsi.

6. Arvoesineet

Jos vain on mahdollista, jätä arvoesineet kotiin matkasi ajaksi. Lomaillessa on aina olemassa riski, että matkatavaroita katoaa tai hukkaat esimerkiksi lempikaulakorun mereen uidessasi.

Lue myös: Kesän paras lomakohde sinulle? Suositukset eri horoskooppimerkeille

Lue myös: Uskalla matkustaa yksin – 7 vinkkiä onnistuneeseen reissuun

Lue myös: Hyvä syy lähteä lomalle: tuoreen tutkimuksen mukaan matkustaminen kehittää aivotoimintaamme

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat