Kuva: Shutterstock

Alusvaatemuodissa jyllää nyt uusi trendi

19.01.2021 18:15 - Reija Saarinen

Enää ei pukeuduta pelkkiin mustiin alusvaatteisiin, vaan nyt halutaan väriä.

Musta on ollut suomalaisten suosikki pukeutumisessa vuosien ajan. Musta näkyy vahvasti niin alus- kuin päällysvaatteissakin. Saattaa kuitenkin olla, että tänä vuonna on jonkinlaista muutosta luvassa. 

Who What Wear -sivuston haastatteleman Womanhood-brändin edustajan Tanya Robertsonin mukaan alusvaatemuodissa on nimittäin valloillaan uusi trendi, värikkyys.

Robertsonin mukaan koronavuonna 2020 värikkäiden alusvaatteiden myynti nousi huimasti. Etenkin ensimmäisen lockdownin aikana. 

- Tuntuu siltä, että moni haluaa piristää itseään hankkimalla nyt värikkäitä alusvaatteita. Me huomasimme niiden mynnissä viime vuonna jopa 85 prosentin kasvun. 

Suosiossa ovat punaisen ja tummansinisen lisäksi myös hempeämmät sävyt kuten keltainen sekä violetti. Siis kaikki sellaiset värit, jotka ovat omiaan nostattamaan mielialaa. 

Mutta miten on, aiotko sinä hankkia kaappiisi värikkäitä alusvaatteita? Muutamia esimerkkejä trendiväreistä näet alta. 

Lue myös: Alusvaatteissa piilee terveysriski - gynekologi kertoo, miten parhaiten estät erilaiset infektiot

Lue myös: Korosta kurvejasi oikein – vältä 6 yleisintä alusvaatemokaa

Lähde: Who What Wear

Kilpailut

Uusimmat