Nylon Beatista tuttu Erin julkaisee ensimmäisen soololevynsä

26.01.2011 14:03 - Ari Ojala

Nylon Beatista tuttu Erin Anttila, julkaisee tänä keväänä ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa. Esimakua tulevalta levyltä antaa debyyttisingle "Vanha nainen hunningolla". Kappaleen teksti ja sävellys ovat Erinin omaa käsialaa.

Heti Nylon Beatin jälkeen aloin tehdä omaa musiikkia. Varsinainen sävellystyö tätä albumia varten alkoi pari vuotta sitten”, Erin kertoo.

Vanha nainen hunningolla -kappaleessa kuvataan sitä miten ihminen lähtee hakemaan elämän makuisia kokemuksia ja uuden alkua. Yleisesti tulevalla albumillani kappaleet kertovat henkilön pienen hetken fiiliksistä. Olen verrannut sitä näyttelemiseen: samaistutaan ihmiseen ja koetaan hänen kauttaan asioita.”  

Nylon Beatin jälkeen Erin pakkasi laukkunsa ja muutti Irlantiin. Siellä koettu elämä toi mausteita ja vivahteita myös tulevalle albumille. ”Albumilla tullaan kuulemaan Irlantilaisille tyypillistä iloittelua, kuitenkaan unohtamatta suomalaisia mollivivahteita.”

www.erin.fi

Kilpailut

Uusimmat