Yön megakonsertti tänään Hartwall-areenalla

10.12.2011 06:40 - Antti Granlund

Yön Kiitos ja kunnia -kiertueen yksi huipennuksista koetaan tänään Helsingissä, kun yhtye esiintyy yli 10 000 ihmistä vetävällä Hartwall-areenalla.

Yön juhlakiertue starttasi Tallinnasta syyskuun lopussa. Yhtyeen keikkamyyjä Jouko J Karppanen oli erittäin tyytyväinen lippujen menekkiin jo kiertueen alkupuolella. Karppanen piti merkittävänä muun muassa sitä, että Yö oli myynyt jo lokakuussa yli 7000 lippuja Helsingin keikalle, vaikka bändi ei koskaan ole ollut yhtä suuri pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa.

Illan keikasta poikkeuksellisen tekee se, että vierailevana artistina nähdäään Juha Tapio, jonka kynästä on syntynyt muun muassa kappale Pettävällä jäällä. Juhlakiertueella esiintyy myös Jussi Hakulinen, joka laulaa muun muassa kappaleet Joutsenlaulu ja Hän tanssi kanssa enkeleiden. Yhtyeen nimekäs taustakuoro, Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen, esittää konsertissa potpurin Yön kappaleista.

Kyseessä on Yö-yhtyeen historian suurin kiertue, jossa visuaalisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota ja muun muassa tekniikka edellisiin konsertteihin verrattuna on nelinkertainen.

Osa Hartwall-areenan katsomoista on jo myyty loppuun, mutta halliin mahtuu vielä. Tarkat lipputiedot Lippupisteestä.

Kiitos ja kunnia -juhlakiertue päättyy poikkeuksellisesti kahdella laivaristeilyllä.

Kilpailut

Uusimmat