Eija Kantola tulee kännykkään

18.10.2013 11:43 -

Eija Kantolan uuden singlen voi kuunnella uudenlaisella tavalla.

Monilla ulkomaisilla isoilla artisteilla on oma älypuhelimeen ladattava sovelluksensa. Suomessakin sitä ovat muutamat rock-yhtyeet kokeilleet, mutta Eija Kantolasta tulee Suomen ensimmäinen iskelmäartisti, jolla on oma kännykkäsovellus.

Eija Kantola -sovelluksessa voi kuunnella hänen musiikkiaan, katsella kuvia ja videoita sekä tutusta uraan. Sovelluksen ladanneet voivat myös keskustella toistensa kanssa.

- Sovellusten maailmaan tutustuminen on minullekin ihan uutta ja on ollut kiva suunnitella sen sisältöä. Olemme ladanneet sinne esimerkiksi vanhoja promokortteja, julisteita, musiikkijulkaisuja ja valokuvia vuosien takaa, Eija Kantola kertoo.

Sovelluksen kautta voi myös kuunnella ensimmäisten joukossa otteen Kantolan uudesta Arjen kauneuteen -singlestä.

Eija Kantola -sovelluksen voi ladata iPhoneen ja iPadiin sekä Android- ja Windows Phone -laitteille.

Kilpailut

Uusimmat