Mitra Kaislaranta paljasti Iskelmälle esikuvansa - nämä artistit sytyttävät laululahjakkuutta!

29.05.2014 11:19 - Anna Hopi

Idols-ohjelmasta kansan tietoisuuteen ponnahtanut upeaääninen Mitra Kaislaranta valmistelee parhaillaan debyyttialbumiaan. Neitokainen paljasti Iskelmälle musiikilliset esikuvansa.

Mitra Kaislarannalla on kaikkea - ääntä, kauneutta ja lahjakkuutta. Maailma on debyyttialbumiaan valmistelevalle tähdelle avoin. Hänestä on tärkeää pystyä tuomaan levyllä ilmi omaa personaansa.

- Levylle lähdetään tietenkin tekemään ihan omaa linjaa. Musta se on vähän hassua lähteä kopioimaan toista artistia. Enemmän esikuvat on tulleet aikojen saatossa soul-musiikista. Se ei välttämättä kuulu laulussa, vaan siinä tulkinnassa, että otetaan omasta elämästä aiheita musiikkiin, kommentoi Mitra, ja raotti sitten sanaista arkkuaan suosikkiensa suhteen.

- Stevie Wonder, Aretha Franklin, Chaka Khan, ne on ihan ykkösiä. Jos pitää jotain suomalaisia sanoa, niin Jenni Vartiainen on hyvä.

Tähtilupauksen keikkatyyliin on muodostunut muutama tärkeä pointti - Mitran tunnistaa lavalla hatusta ja korkokengistä. Iskelmän haastatteluhetkessä tähdellä oli jaloissaan kunnioitettavat 10 senttimetrin korkkarit. Tällaisiinko laulaja turvautuu keikoillakin?

- Juu. Yleensä kun on korkkarit jalassa keikalla, niin ei sitä silleen huomaa. Keikan jälkeen, kun tulet pois lavalta, iskee sellainen pakotus. Nostan jalat ylös ja vähän hierontaa. Siihen tunteeseen on tottunut. Platform-korkkarit auttavat asiaa vähän.

Kilpailut

Uusimmat