Lauri Tähkän keikka Iskelmäfestivaaleilla oli yhtä suurta joukkohurmosta - tähtikin itki lavalla

28.06.2014 20:46 - Rea Tallgren

Lauri Tähkä otti yleisönsä sellaisella intohimolla, ettei katsomossa varmasti yksikään ihminen jäänyt kylmäksi.

Kun Lauri Tähkä asteli lavalle Iskelmäfestivaalien päätöspäivänä lauantaina, oli yleisöä pakkautunut silmänkantamattomiin jo hyvissä ajoin. Tähkän saapuminen lavalle sai koko joukon sähköistymään.

Ilta-auringon sädehtiessä kirkkaasti Himoksen kymmentuhatpäisen yleisömassan päiden yllä, lupasi Tähkä tarjoilla katsojille "reilun tunnin verran suomalaista musiikkia". Ja sen hän todella teki.

Tähkä yhtyeineen heilutti, nauratti ja laulatti yleisöä.

Kesken Rakkaus ei ole pysyvää -kappaleen tapahtui jotain, joka sai tunnelman yleisössä muuttumaan lähes hartaaksi. Tähkä liikuttui kyyneliin, ja laulamisesta tuli haastavaa. Yleisö kuitenkin auttoi Tähkää laulamaan kappaleen loppuun astii kun tähti itse pyyhki silmiään.

- Pitäähän sitä esiintyessä liikuttua, mies sanoi, saaden aikaan hurjat aplodit.

Tähkän kyynelien jäljiltä yleisössäkin näkyi lukemattomia kosteita silmiä. Maaginen tunnelma piti yleisön otteessaan loppuun asti.

Kun keikka päättyi, oli Tähkä yhtyeineen tehnyt sen, mitä lupasi ja enemmänkin: tarjonnut suomalaista musiikkia - ja osunut ihmisten sydämiin.

Katso Iskelmäfestivaalien huikea artistigalleria tästä.

Kilpailut

Uusimmat