Antti Paavilainen soolouralle - jääkö Jean S. taakse?

23.01.2016 14:29 - Anna Hopi

Jean S. -yhtyeessä pitkään vaikuttanut Antti Paavilainen kääntää uuden lehden elämässään musiikillisesti.

- Uutta suomalaista musiikkia on tulossa, kun Antti Paavilainen Band tekee debyyttinsä. Uutta sinkkua on tulossa ihan lähipäivinä, kertoi Paavilainen Iskelmälle.

- Teen musiikkia, joka on ollut lähellä sydäntäni ollut pienestä pojast lähtien. Musiikki tulee olemaan kantria ja West Endiä, eli mukana on suomi-iskelmää. Vuodatan kappaleisiini sydänverta.

Paavilaisen ensisingle on nimeltään Hakaniemi. Kappale on saanut nimensä Uudesta Iloisesta Teatterista, jonka syntypaikka on Hakaniemessä.

- Hakaniemi vaikutti suunnattomasti elämääni, ihmissuhteisiini ja työhöni. Kerron kappaleessa suoraan, miltä maailma näyttää 45-vuotiaan nuoren miehen silmin.

Kun mies on pitkään vaikuttanut Jean S. -nimisessä suositussa lauluorkesterissa, moni varmasti miettii, aikooko hän vielä jatkaa yhtyeen riveissä. Mitä Antti tähän sanoo?

- Jean S. on osa mua ja mä olen osa Jean S. -yhtyettä, eli en ole lähdössä bändistä. Ensi vuonna yhtyeellä tulee 25 vuotta täyteen ja koko ajan teemme keikkoja. Se on mahtava perhe ja työyhteisö. Minulla on ollut niiden jätkien kanssa niin siistiä, ettei kenenkään kanssa. Jean S. ei kilpaile muiden projektieni kanssa.

 

Kilpailut

Uusimmat