Kuva: Senja Rapila

Irina paljastaa: Jättihitti oli ajaa koko yhtyeen välirikkoon

21.06.2016 11:19 - Anna Hopi

Laulaja Irina on oppinut kymmenen vuoden aikana eturivin artistina luottamaan omaan ääneensä.

Laulaja Irina on ihastuttanut valoisalla persoonallaan ja tunnistettavalla äänellään kotimaista yleisöä jo vuodesta 2004 lähtien, jolloin nainen teki Lahdessa ensimmäisen virallisen esiintymisensä. Samana vuonna julkaistiin myös debyyttialbumi Vahva, jota on myyty 33 000 kappaletta.

Tuon levyn kautta kellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on Irina Saari. Esikoisalbumia on seurannut kymmenen vuoden sisällä viisi levyä, joista jokainen on kasvattanut Irinaa artistina ja tehnyt laulajalle itselleen selvemmäksi, missä kulkee hänen ammatillinen polkunsa.

Niin kuin monet hyvät tositarinat, Irinankin matka laulavaksi artistiksi on alkanut sattumalta.

- Aloin seurustelemaan mieheni Henri Saaren kanssa, joka oli silloin Apulanta-yhtyeessä roudarina. Silloin tutustuin Toni Wirtaseen. Kun olimme tunteneet muutaman vuoden, hän pyysi minua laulamaan Juuliat totuudet -kappaleen, josta kaikki alkoi, muistelee tähti.

Bänditouhut olivat Irinalle tuolloin tuttuja. Nainen oli ollut mukana erilaisissa kokoonpanoissa ja esimerkiksi laulanut vuosia Playa-bilebändissä, jonka repertuaariin kuului cover-kappaleita. Ihan pystymetsästä Wirtanen ei siis Irinaa löytänyt. Sen tähti kuitenkin myöntää, ettei hänen uransa ole kovin suunniteltu. Edelleenkin Irina seuraa intuitiotaan ja menee mukaan projekteihin, jotka tuntuvat hyvältä.

Kesällä nainen on mukana Kirka-musikaalissa Valkeakoskella, jossa hän esittää Muskaa. Valkeakoski aiheuttaa joustoa perhe-elämän suhteen, mutta Irina kokee, että 8- ja 5-vuotiaat lapset nauttivat saadessaan viettää monipuolista kesää vuoroin isän, äidin ja isovanhempien luona.

Laulaja elää vaihtelevaa elämää, jossa eivät pelaa kahdeksasta neljään -säännöt, koska hän ja puoliso ovat molemmat mukana musiikkialalla ja voivat siksi itse määritellä tekemisensä. Syksyllä oli tiukempaa, kun aviomies oli mukana Apulannan Teit meistä kauniin -elokuvan kuvauksissa ja Irina työsti uutta levyään.

"Pokka-kappale oli hajottaa bändin"

Muusikon mukaan tulevassa albumissa näkyy se, että vuosikymmen eturivin artistina on opettanut häntä löytämään oman äänensä. Irina myöntää, että haki omaa tyyliään alkuvaiheessa pitkään ja koki epävarmuutta laulajana.

- Kuukausi sen jälkeen kun olimme tehneet Toni Wirtasen kanssa Juulian totuudet -kappaleen siihen TV-sarjaan, Toni kysyi minulta haluanko tehdä hänen kanssaan levyllisen biisejä. Sanoin, että miksi ei. Jouduimme vasta silloin miettimään, mitä haluan tehdä. Hain tyyliäni pitkään, avautuu tähti.

- Poprockiahan siitä sitten tuli. Kuurupiiloa-kappaleen aikana oma juttu aukesi isosti.  Fanitin silloin Robbie Williamsin Let Me Entertain You -kappaletta. Mietin, että sen biisin haluaisin omaan repertuaariin. Kuurupiiloa-kappale kulki työnimellä "Piti olla Robbie", nauraa tähti.

Vahva-levy on itselle liikuttava levy. Kuulen siellä epävarman Irinan, koska en tiennyt miten mun kuuluu laulaa. Tiesin, miten laulan cover-bändeissä ja apinoin jotain jotakuta muuta. Sitten pitikin löytää oma ääni. Ehkä se oli siksi niin menestynyt, koska se oli todella aito. Epävarmuus levyllä on todella aitoa, kun laulan "anna mulle ne vastaukset", niin todella tarkoitan sitä.

Tulevilla albumeilla visio kirkastui levy levyltä.

- Älä riko kaavaa -levyllä alettiin jo tietää, mistä on kyse. Liiba laaba on kuitenkin meidän levyjen levy. Oli silkkaa iloa ja nautintoa tehdä albumia. Sen levyn aikana ei mietitty yhtään, mitä pitäisi tehdä. Tiesimme oman soundin ja mikä on Irinan musiikkia. Okei, Pokka-kappale meinasi hajoittaa meidän bändin, ja sen tekemisen aikana taisteltiin todella isosti. Boom, siitä tulikin meidän suurin hitti.

Miten yksi Irinan suurimmista hiteistä vei bändiä luomisvaiheessa erilleen?

- Meidän rumpali on kovin kunnianhimoinen ja inhoaa soittaa monotonisesti. Pokka on sellainen juna, joka kulkee eteenpäin. Sitä soittaessa ei paljon kikkailla. Häntä ärsytti koko kappale, koska se piti soittaa niin yksinkertaisesti. Siitä taisteltiin, mutta lopulta hän suostui soittamaan sen niin yksinkertaisesti kuin oli tarkoitus. Musta se on sen biisin juju, siinä mennään rytmissä eteenpäin ja perse heiluu!

Uudella levyllä parisuhdeteemaa

Kun oma soundi oli löytynyt, tuntui tähdestä jopa hassulta, että hänestä oltiin joskus 2000-luvun vaihteessa tekemässä nuorta Eija Kantolaa ja iskelmäartistia. Playa-bändin lomassa Irina teki yksittäisiä iskelmäkappaleita Maki Kolehmaisen kanssa, joista Vielä rakkaudesta ja Sinä ja sun jopo päätyivät radiosoittoon.

- Vielä parikymppisenä olin aika ulalla siitä, mitä haluan tehdä. En ollut varma tekemistäni kappaleista, olin vain innoissani siitä, että pääsin levyttämään. Olin tuollin Vainion Ilen tallissa ja minulle haluttiin nahkahousua ja push up -liivejä päälle, enkä ollut tyylin kanssa aivan sinut. Se heijastui kaikkeen ja menestymisen esteeksi ehkä tuli sellainen lasikatto.

Tuon ajan läpikäyminen tuntuu Irinasta tässä hetkessä tarpeelliselta. Kolehmaisen kanssa tuli oppia musiikin tekemisestä ja oma ääni oli kokoajan työstössä. Tukea sai alussa omalta mieheltä, joka teki työtä samalla alalla tekniikkapuolella.

- On ollut hyvä, että olemme tutustuneet ennen tätä kaikkea. Hän on tekniikkapuolella ja hän on tiennyt, että on ottanut siipakseen lavalla olevan ihmisen, jolla on omat kommervenkkinsä, ajatustapansa ja tarpeensa. Apiksen pojat eivät ole varmaan missään vaiheessa olleet helpoimmasta päästä, niin hän tottui alusta lähtien taiteilijoihin, kertoo Irina.

Näkemyseroja on ollut sopivasti, jotta molemmat ovat oppineet toisiltaan ajatustapoja. Irina kokee tarvitsevansa taiteilijana tilaa, ja mies on sopeutunut tähän hyvin. Pariskunta on ollut yhdessä lähes parikymmentä vuotta. Siinä on käyty läpi kriisejä ja erilaisia vaiheita. Uutta levyä tehdessä parisuhde-teema on ollut isosti esillä.

- Sanoisin, että tämän uuden levyn suhteen minulla on todella varma olo, kertoo Irina.

Uusin single En olekaan valmis on yksi uuden levyn tärkeimmistä kappaleista. Kappaleen fraasi "Luurangot kaapissa bailaa" toi inspiraation koko biisiin. Biisi peräänkuuluttaa armollisuutta ihmissuhteessa.

- Kappaleessa tuodaan esille se, ettei voi asettaa odotuksia kellekään, koska itsekin olet joskus se sekopää. Jokainen on urpo ja mokaa - haluan painottaa armollisuutta ihmisten välillä. On hyvä katsoa toinen toistaan välillä vaaleanpunaisin lasein, toteaa laulaja hyväntuuliseen sävyyn.

Kilpailut

Uusimmat