Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Samuli Putro, 46, muistelee nuoruuttaan: Nukuin aina kotibileissä keittiön pöydän alla

15.03.2017 14:05 - Anna Hopi

Putrolle keittiö on ollut vuosien saatolla monenlaisten keskustelujen areena.

Laulaja Samuli Putro on omien sanojensa mukaan keittiön ystävä.

- Olen ajautunut tilanteeseen, jossa vietän todella vähän aikaa keittiössä. Kun kävin paljon kylässä ihmisillä ja ihmiset kävivät meillä kylässä, keittiössähän sitä parikymppisenä ja kolmekymppisenä vietettiin aikaa. Pullot aukaistiin ja siellä röökattiin ja vietettiin ne jatkot, Putro selostaa Iskelmän iltapäivien Meillä kotona -ohjelmasarjassa.

- Keittiössä puhuttiin teoriat elämästä ääneen, siellä ihastuttiin, rakastuttiin ja pelattiin jalkapeliä. Keittön pöydän alle on helppo mennä piiloon, kun juhlat yltyvät niin kovaksi. Olen tehnyt sen niin monta kertaa, että siitä tuli ihan vitsi. Että jos Putro ei nojaillut jääkaappiin, niin se nukkui sun keittiön pöydän alla.

Miehen keittiön kaapista löytyy perusruokatavaroita. Hän sanoo, ettei ole kova ruoanlaittaja, mutta pystyy tekemään ruokaa, joka tyydyttää maulta häntä itseään.

- Minulla on vanhan ajan viinakarahvi, jossa oli korkki korkin päällä. Se oli hieno ja huomasin sen kun katsoin keittiön yläkaappeihin. Kun tartuin siihen, se hajosi käsiini. Tajusin, että niiden kaappien tarpeellisuutta pitää ehkä harkita, koska kasaan sinne tuollaista tavaraa, mies kertaa.

Kuuntele Iskelmän iltapäivälähetystä ja juontaja Satu Kotosen juontoa arkisin klo 14-18.

Kilpailut

Uusimmat