Kuva: Marek Sabogal

Aki Samulille tulvii fanien intiimikuvia: "Miettiikö joku, että olen helppo?"

24.03.2017 11:03 - Anna Hopi

Sosiaalisessa mediassa härskejä kuvia saanut Aki Samuli kokee saamansa huomion häiritsevänä.

Laulaja Aki Samuli saa faneiltaan mitä erilaisimpia tervehdyksiä. Somessa aktiivinen laulaja kertoo, että fanit reagoivat nopeastikin hänen kirjoituksiinsa esimerkiksi lahjojen muodossa. Jos Aki kertoo Facebookissa pitävänsä porkkanoista, fanit lahjoittavat porkkanoita. Omistautuminen lämmittää artistin mieltä.

- Syntymäpäivinä ja nimipäivinä tulee kortteja ja kirjeitä. Olen saanut aikalailla paljon keikoilla faneilta muistamista. Torkkupeittoja, kynttilöitä, suklaata... yhdessä vaiheessa tykästyin riisikakkuihin, ja sain sitten riisikakkuja, mies nauraa Timo Virkkulan haastattelussa.

Ihanien lahjojen lisäksi artistin elämään kuuluvat rohkeammatkin terveiset. Aki Samuli sanoo, ettei laske hänelle lähetettyjä härskejä kuvia varsinaisiksi "faniterveisiksi."

- Some on niin helppo paikka lähestyä kaikilla tavoin. Menneellä viikolla huomasin, että Facebookista löytyy tällaisia niin sanottuja suodatettuja viestipyyntöjä. No, sille on syynsä, miksi ne on suodatettu. Sinne oli suodattunut kuvia ihmisten genitaalialueista. Kaiken kokoisia, värisiä, näköisiä - sekä miesten että naisten, hän sanoo.

- Ensin nauroin sille, ja sitten aloin miettimään, että mikä saa ihmisen lähettämään omasta alueestaan kuvaa minulle. Kun pohdin sitä, en saanut siihen tolkkua. En kyllä itse lähettäisi kellekään kuvaa värkistäni, jos haluaisin lähestyä jotain ihmistä, Aki nauraa.

"Kuvista jää pelottavakin olo"

Hän vakavoituu, ja sanoo, että paljastavat kuvat jättävät artistille kuitenkin enemmän hämmentyneen ja vaivaantuneen olon.

- Siitä tulee lopulta vähän pelottavakin olo. Herää kysymys, että miksi. Ehkä vähän inhottavakin olo jää lopulta. Mikä saa ihmisen ottamaan sen kuvan ja lähettämään sen minulle? Vähän ahdistaakin, hän summaa tuntemuksiaan.

- Näkeekö se ihminen minut jonain tavarana? Kokeeko hän minut jonain seksiobjektina? Miettiikö joku, että olen helppo sillä tavoin? En nimittäin ole! Älkää lähettäkö minulle genitaalikuvia, laulaja pyytää.

Artisti sanoo, että toivoisi kuvien lähettäjiltä inhimillistä ajattelutapaa ammattikuntansa edustajia kohtaan. Hän vinkkaa hymyillee, että ottaa mielellään faneiltaan vastaan kohteliaita ihailijakirjeitä.

- Omia tuntemuksiaan voi ilmaista kirjoittamallakin jotain mukavaa. Jos sitä tapaa jonkun ihmisen, jonka haluaa tutustua, niin ei siinäkään tilanteessa heti heitetä vyötä nurkkaan ja avata vetskaria. Kyllä siinä sanotaan käsipäivää ja esitellään, kuka olen, hän sanoo.

(kuva: Marek Sabogal)

Lue myös: Aki Samuli musiikkibisneksestä: "Kova ala, paikkoja huippuartisteille vähän"

Kilpailut

Uusimmat