Kuva: Mikko Räsänen

Hittikappale loi paineita suomalaisduolle: "Piti etsiä uutta musiikkia pintaa syvemmältä"

28.04.2017 09:20 - Anna Hopi

Sima-bändin Mattias ja Jussi loivat nahkansa myös tyylillisesti.

Jussi Tiaisen ja Mathias Hermanssonin pop-kaksikko Sima joutui luovaan kriisiin viime vuonna julkaistun P.O.P. (Popeda on paras) -kappaleen suosion vuoksi. Hittikappaleen varjopuoli oli siinä, että se loi nuorille musiikintekijöill isot paineet jatkoa ajatellen. Tilanteen ratkaisi uusi tuottaj Joonathan Kettunen.

- Haluttiin mennä tunne edellä! Meidän uusi tuottaja Joonathan on pistäny meijät etsimään sitä uutta juttua vähän pintaa syvemmältä, Siman Jussi ja Mathias summaavat.

Syvemmän työstön ansiosta syntyi uusi kappale Me ei kuolla vielä pitkään aikaan.

Musatyylin raikastamisen jälkeen myös nahkatakit, pitkät tukat ja viikset saivat lähteä. Siman läheiset ja fanit ovat ottaneet ulkoisen muutoksen hyvin vastaan. Tähän mennessä heitä on sanottu mun muassa söpöiksi, suloisiksi, pikkupojiksi, herttaisiksi ja kullannupuiksi.

Lue myös: Sima-yhtyeen Jussi: "Puuttuuko meiltä vihaajat kokonaan?"

Kilpailut

Uusimmat