Kuva: Mikko Räsänen

Vesala: "Toinen ihminen voi tuntua koko aurinkokunnan keskipisteeltä"

04.05.2017 10:18 - Anna Hopi

Vesalan uusi kappale kertoo kutkuttavasta ihastumisen tunteesta.

Kerroimme vastikään jutussamme, että laulaja Vesalan Tequila-hitti herätti keskustelua Bumtsibum-ohjelmassa. Nyt Vesala julkaisee uuden, sanoittamansa ja säveltämänsä Muitaki ihmisii -kappaleen. Kappaleen tuotannosta vastaa Los Angelesissa auva Joonas Angeria.

Biisissä laulajalla on kevättä rinnassa.

- Muitaki ihmisii kertoo ihastumisen tunteesta, euforiasta, siitä miten toinen ihminen voi tuntua koko aurinkokunnan keskipisteeltä. Halusin tehdä tosi tanssittavan ja popin biisin, hän kertoo.

(kuva: Mikko Räsänen)

Vesalan yksityiseämässä ovat puhaltaneet viime aikoina muutoksen tuulet. Laulaja erosi viime syksynä puolisostaan Lauri Ylösestä 12 vuoden yhdessäolon jälkeen. Yhdysvalloissa pitkään yhdessä asunut aviopari kertoi tuolloin, ettei eroon liitty draamaa tai muita osapuolia. Lue lisää täältä.

Lauri Ylönen on sittemmin löytänyt uuden rakkaan, ja tuonut Katriina-tyttöystävänsä julkisuuteen. Pari aikoo rakentaa yhteisen elämän Suomessa. Ylönen rakennuttaa Sipooseen uutta taloa - lue juttumme aiheesta täältä.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Janna haaveilee yhteistyöstä Vesalan kanssa: "Hän on luvannut"

Lue myös: Paula Vesalan liikuttava versio Finlandia-hymnistä saa kyyneliin - kuuntele

Lue myös: Paula Vesala listaa suomalaisjulkkikset, jotka tunnetaan Yhdysvalloissa

Kilpailut

Uusimmat