Kuva: Mikko Räsänen

Olli Lindholm ei ymmärrä mainettaan: "Johtuuko se ulkomuodosta?"

07.05.2017 10:00 - Mikko Räsänen

Olli Lindholm harmittelee sitä, miten kerran syntyneitä mielikuvia on vaikea muuttaa.

Radio Novan Aamun Aki Linnanahde ja Minna Kuukka haastattelivat Olli Lindholmia perjantaina. Keskustelu kääntyi Vain elämää -ohjelmaan, jossa Lindholm on mukana. Aki kehui, miten Olli näyttäytyy ohjelmassa itseironisena, hauskana ja lämpimänä persoonana. 

Luuletko, että ohjelman myötä ihmisten mielikuva sinusta muuttuu?

- Se on jännä juttu, että ihmiset edelleen kysyvät minulta, ajanko vielä taksia. Olen ajanut sitä 17 vuotta sitten, Olli aloitti vastaamisen. 

- Sitten ne kysyvät, asutko vielä Porissa. Olen muuttanut sieltä Tamperelle vuonna 1986.

- Sitten ihmiset sanovat "Jussi, laula Joutsenlaulu", Olli jatkaa viitaten Yön suureen hittiin, jonka lauloi Ollin sijaan Jussi Hakulinen.

- Kun ihmisille jää päähän joku juttu, niin se ei vain lähde mihinkään, Olli harmitteli ja sanoi, että ihmisillä on hänestä väärä mielikuva. 

Sama väärä mielikuva oli myös muilla Vain elämää -ohjelmassa olleilla artisteilla.

- Hekin sanoivat ajatelleensa, että olen todella mörkö huumorintajuton jyrä. Se vaan tulee jostain. Tuleekohan se ulkomuodostani?, Olli miettii. 

- Ihmiset puhuvat keskenään, ja jos olet tehnyt yhdeksän hyvää asiaa ja yhden huonon, niin se yksi huono otetaan aina tikun nokkaan, ja sitä pyöritetään. Mutta sitähän tämä päivä on. 

- Ei kukaan muista niitä hyviä asioita. Ne on vähäpätöisiä, eikä niihin kannata puuttua, mutta sitä yhtä riepotellaan s**tana ja mankeloidaan. Semmoista tämä elämä on.  

Kuuntele alta koko haastattelu, missä Olli kertoo myös suhteestaan jääkiekkoon ja sen, miten Vain elämää -ohjelmassa kuutuu Robin-cover Lindholmin Ollie syntyi. 

Liity Radio Novan Aamun suosittuun Facebook-yhteisöön osoitteessa https://www.facebook.com/novanaamu.

Lue myös: Olli Lindholm ihmettelee keikkabisneksen tilaa: "Yhtälö on mahdoton!"

Lue myös: Olli Lindholm: Yhtä Yö-kappaletta ei soiteta tämän kiertueen jälkeen enää ikinä!

Kilpailut

Uusimmat